Takeoff!

2.3.2015

Ajattelin, että olisin tullut tänne kirjoittelemaan vasta ensimmäisen viikon lopulla, mutta en malttanut! En nyt kun ollaan vihdoin Unkarin maaperällä, laukut on purettu ja unkarilaista maitoakin maistettu! Ai liian kova vauhti? No palataas tähän aamuun, kun pirteänä noustiin ylös vieraspediltä Vantaalla, viideltä aamulla...

Jännitys ilmaantui omalla kohdalla vasta herättyä Jamin tökkiessä hereille. "Kello on iha just viis."  Olin juuri nähnyt unta lentokoneista ja passien kadotuksesta joten pieni paniikinpoikanen pääsi koputtamaan takaraivossa olemassaolostaan. Hitaiden aamutoimien jälkeen tarkistin miljoonannen kerran tavaroiden olevan mukana ja ennen kuin huomasinkaan, oltiin vedetty leivät naamariin ja asteltu ulos pimeään aamuun Jamin isän autolle. Laukut lastattiin takakonttiin. Ajomatka lentokentälle tuntui ikuisuudelta, olisin vain halunnut istumaan peltilinnun sisään, jotta joskus se pääsisi nousun ja lennon jälkeen laskeutumaankin.
Omatoimisen chek-innin jälkeen kourassa olivat boarding passit sekä laukkujen tarratunnuslipukkeet. Pieneksi harmiksi saimme Jamin kanssa aivan erilleen sijoitetut istuimet, mutta ei se loppujenlopuksi haitannut. Itse istuin käytäväpaikalle mikä oli ihan jees, pääsi ensimmäisenä pois eikä tarvinnut riutua kahden ihmisen välissä (en mä oikeesti mikään ihmiskammoinen ole). Lento itsessään oli miellyttävä, vaikka loppupuolella itselle iski aivan järkyttävä nälkä. Popsin siellä sitten tuliaisiksi tarkoitettuja salmiakkikarkkeja ja lipitin vettä. Unkarin puolelle maailmaa päästyämme ja laukut noudettuamme menimme saapumisaulaan etsimään taksikuskiamme. Olisin hyvin ehtinyt käydä ostamassa jotain syötävää siinä odotellessa, mutta enpäs sitten käynytkään. Ja sitten istuttiinkin reippaat 2 tuntia nälässä, maisemia katsellen. 

Ajelimme melkeimpä moottoritietä vaihtamatta koko matkan tänne Hódmezővásárhelyn kaupunkiin. Matkan varrella oli mahdottoman isoja peltoja, lehtimetsiä, mielettömästi rekkoja tiellä köröttelemässä, tehdaskyliä, lammasfarmeja ja jopa Shell- huoltsikoita! Yleisilme muistuttaa kovasti tähän aikaan vuodesta Suomea, vaikka moottoritiet olivatkin paljon leveämpiä ja havumetsiä ei mailla eikä halmeilla. Etenimme parhaimmillaan 140 km/h ! Siinä auto vähän heilui tuulessa.
Perillä, pienen mutkittelun jälkeen, taksi löysi perille oikean talon pihaan, jossa yhteyshenkilömme meitä jo odotteli. Esittelyjen, taksin maksun ja vuokraisännän tervehtimisien jälkeen raahasimme laukkumme kohti sijaiskotimme ovea. Ja tämmöinen  kämppä sieltä sitten paljastui!


Ei mikään super tilaihme tai uusinta huutoa tietenkään, mutta eiköhän  me täällä pärjätä se tarvittava aika. Tämä taitaa olla jopa pienempi kuin oma asuntomme Jyväskylässä! Vessasta en ottanut sen ihmeellisempää kuvaa, siellä nyt on kaikki mitä peseytymiseen ja muuhun asioimiseen ihminen saattaa tarvita. Keittiössä on pieni jääkaappi, oven vieressä mikro, pieni ruokapöytä (siis todella pieni), kaksi hellalevyä, ei uunia (yhyy) ja perus astiat juuri kahdelle hengelle. Lämmitys kämpässä onnistuu kaasupattereiden kautta (hui kaasua) ja vessassa on sähkölämmitys. Makkarissa on kaapistoja vähän miten sattuu, lasinen rottinkipöytä, hich-tech telkkari sekä kokolattiamatto. Muualla on jonkinlainen laattalattia. Makkarin ikkuna pikkuisen vetää ja yöllä saattaa tulla aluksi vähän vilu, mutta eiköhän tämä tästä lämpene!

Kävimme nälkäisinä kaupassa tiirailemassa hyllyillä notkuvia tarvikkeita ja silmäillessäni kauppaa huomasin muutamia eroavaisuuksia Suomalaisiin ruokakauppoihin. Jouduin etsimällä etsiä juustoa (jota löytyikin pieni kantti), maitoa, mausteita, makeisia (suklaata kyllä oli) sekä jauhoja ja leikkeleitä. Täällä ihmiset syövät monen muun keskieurooppalaisen maan tapaan paljon vaaleaa leipää ja hilloja tai muuta makeaa sen päällä. Kaupassa oli vinkeää yrittää maksaa, kun ei ymmärrä numeroita jotka kassalla lausutaan, ellei itse nää summaa. Kävimme ostamassa ns. pienellä kujatorilla tuoreita vihanneksia ja maksua ottanut nainen lateli minulle summan ja minä pudistin olkapäitäni ja levitin hänen eteensä pienen nipun seteleitä, joista nainen valitsi sopivimman suuruisen ja ojensi sitten vaihtorahat. Jännää, miten täällä ei ns. vanhemmat ihmiset ymmärrä laisinkaan englantia. Tervehdimme heitä, hello, ja vastaukseksi saamme kummastuneita ilmeitä :D Huomenna selviää sitten koulussa, miten nuoriso taitaa kielen ja saadaanko kavereita mukaan Vásárhelyä kiertelemään! Huomenna ajattelimme myös piipahtaa jossain kahvilassa maistelemassa ja katselemassa :)

Nyt voisin  mennä koeajamaan tuota suihkua ja värjöttelemään patterin eteen! :D Tsau !


2 kommenttia:

  1. Hahaa, kieli tulee varmasti olemaan teillä vielä ongelma :D Unkarilaiset nimittäin ei opiskele englantia kovin uutterasti, vanhemmat ihmiset tuskin ollenkaan. Siellä opiskellaan saksaa englannin sijasta, eli taitavat saksan yhtä hyvin ku me englannin. Sillon ku unkarilaiset vieraili Sjärvellä, niillä oli englannin opettaja mukanaan, joka osas siis englantia huonommin ku me suomalaiset opiskelijat :D Joten lykkyä pyttyyn vaan! Onneks bodylanguage toimii siellä paremmin ku hyvin, ja ihmiset on ystävällisiä vaikket puhukaan samaa kieltä :)

    VastaaPoista
  2. Joo nää olikin tiedossa kun tänne haettiim :D kyllä tää tästä alkaa sujumaan! Ja kiitos :D

    VastaaPoista