maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pientä jarrua

Olen vähän kadonnut taas, tiedän. Viime maanantaina alkanut työssäoppiminen sekä juuri meneillään oleva muutto ovat pikkuisen kiskoneet meikäläistä joka suuntaan. Töiden jälkeen pitää pakata ja nukkua - sekä tietenkin syödä. Tätä on ollut nyt pari mennyttä viikkoa. Nyt ensimmäistä kertaa istun koneelle ihan kunnolla. Toppipaikassa on kivaa ja pääsen paljon kätösilläni tekemään. Kerronpas siitäkin mahdollisimman pian lisää. Huomenna saadaan käyttöömme muuttoauto ja rumba voi alkaa. Laitan tänne kuvia sitten kaaoksesta mikä uudessa asunnossa vallitsee. Huh. Tykkään kyllä kamalasti muuttaa,  mutta ainahan se omat veronsa ottaa. Erityisesti olen joutunut pakkosiedätyshoitoon lattialla makoilevien hiekanmurujen sekä roskien kanssa. Niitä kun ei nyt viitsi alkaa siivoilemaan, kun banaanilaatikot venyttelevät pitkin ja poikin asuntoa. Yhyy.


Tänään saapui uusi sohva. Menee kyllä vähän nurinkurisesti kun vanhempi saadaan vasta huomenna pois alta. Olkkarissa on pikkuisen ahdasta, mutta eiköhän me huomiseen saakka pärjäillä. Huomenna heitetään myös tämä suurehko tietsikkapöytä spr- kirppikselle, kun ei torissa kerennyt kaupaksi mennä. Tämä köriläs vie liikaa tilaa tuolla uudessa asunnossa ja sinne ollaan jo varta vasten vanhemmilta napattu pienempi, valkoinen lasikantinen korvaaja. Jamin tietokoneen keskusyksikölle ostetaan oma pikku taso, joka rullaa pyörillä ympäriinsä. Eipähä pölyty ja siivouskin on paljon helpompaa!

Ääh tästä postauksesta tulee pitkä ja mun ei pitäisi just nyt olla kirjottamassa tänne, kun pitäisi muokata kovaa vauhtia kuvia Unkarin topista koulussa pidettävää KV- infoa varten. Joten minä nyt tästä kylmän viileästi häippäsen ja tulen kertomaan kaikesta paremmalla ajalla :) Voika hyvin ja hyvää viikkoa kaikille !

2 kommenttia:

  1. Minne te muutatte ja millaiseen kämppään ja miksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutetaan Kuokkalaan, isompaan kaksioon ihan vaan sen takia, että on hirmuisesti halvempaa asua siellä kuin täällä + sitä tilaa on paljon! :)

      Poista