maanantai 16. helmikuuta 2015

KNOT 15.2.


Sinne meni rumpujumputusten ja kitarariffien täyteinen viikonloppu! Ai että, ai että. Lähdin yksin perjantaina Saarijärvelle hieman rentoutumaan ja saunomaan. Jami jäi kotiin siivoilemaan ja oleilemaan kaikessa rauhassa. Ihan hyvää ottaa pieni paussi yhdessäolosta, kun parin viikon päästä koittaa lähtö Unkarin maille! Hui!
Kotona Attila oli ottanut muodokseen kunnon mötkäleen! Lihasta ja läskiä kissassa riittää, turkki on loistavassa kunnossa, ja energiatasot ennallan! Kissa tervehti iloisesti minua eteisessä hyppimällä vasten reittäni, tassut ojossa ja niskojaan nakellen. Komea katti! Eläinlääkärikin oli kehuskellut ja jopa kysellyt, että mitäs rotua Attila edustaa. Oli täplämahaa ja raitapaitaa, kaunihit silmät ja komeat kasvot. Semmoinen se on se meidän hulttio; upea kerrassaan!

Lauantaina - eli ystävänpäivänä - kävimme viettämässä iltaa Summassaaressa, ja siellä oli esiintymässä Pave Maijanen sekä Heikki Silvennoinen! Kummelin miehiä tuo Heikki, mutta myös erittäin taitava muusikko! Erityisesti kappale matkamiehen tie jäi päähän jollottamaan kauaksi aikaa. Kävin tervehtimässä Summassaaren keittiön väkeä ja tuttuja kasvohajan siellä oli hääräämässä. Vaihdoimme nopeasti muutaman sanasen, jonka jälkeen karkasin istumaan isän ja äidin seuraksi meille varattuun pöytään ihan tanssilavaa reunustaneen lavan edestä, pieneltä parvelta. Väkeä lappasi sisään kuin markkinoilla ja pian sali, pöydät ja läheiset seinustat täyttyivät ihmispaljoudesta. Olin ehkä ainua oman ikäluokkani edustaja paikan päällä, ja kyllä muutamat ihmiset tuijottelivat suuntaani, että mitäs tuo täällä tekee :D

Lähdimme pienen konserton jälkeen kotiin vähän ennen kahtatoista ja meikä nukahti tietenkin jo autoon. Kyllä huomaa, että pienikin liikavalvominen ottaa heti koville. Ja taisin jo etukäteen olla väsynyt seuraavasta päivästä, sillä silloin koittaisi syksystä saakka odotettu jymäys: Slipknotin jäähallikeikka! Bändi oli suomessa viimeksi vuonna 2011 Sonispheressä ja huhheijjaa kyllä olikin tullut jo ikävä! Olen itse käynyt knottia kyyläilemässä nyt 5 kertaa ja vielä toivottavasti ehdin nähdä vielä monta keikkaa tulevaisuudessa!




Lähdimme sunnuntaina vanhempieni kanssa ajelemaan melkein 20 asteen pakkasessa aamupäivällä kohti Jyväskylää. Noukimme Jamin sieltä kyytiin ja matka jatkui sitten kohti Helsinkiä! Meillä oli kunnon leirin takapenkillä; peitot ja tyynyt ojossa, matkaeväät, lukemista ja tietenkin kännykät ja kuulokkeet. Mitä parhainta matkantekoa! Ajokeli oli kirkas, aurinko paistoi korkealla, pilviä ei näkynyt mailla eikä halmeilla ja moottoritielle päästyämme ajotiellä ei ollut edes jäätä.
Helsinkiin saavuimme 4 jälkeen iltapäivällä ja tietenkin - nälkä oli kova. Parkkeerasimme erään hotellin edustalle, jonne äiti ja isä menivät sitten keikan jälkeen viettämään yönsä. Kyseisen hotellin oma ravintola oli kiinni sunnuntaina, joten jouduimme lähtemään ulos etsimään ruokapaikkaa. "Kovina kulinaristeina" ja kokemuksenälkäisinä kokkeina janosimme Jamin kanssa herkullista ruokaa neniemme alle, mutta auttakaa armias; miten sitten kävikään. Laahustimme kylmissämme ja mahat muristen läheiseen... noh, kantakuppilaan. Nimeltämainitsemattomaan pieneen pubiin, suoran kadun päähän. Heti ovella vastaan tulvahtivat viinan, tupakan, oksennuksen ja muiden aromaattisien hajujen hyökyaalto, mikä antoi vahvan ehdotuksen tehdä u-käännöksen ja juosta niin nopeasti pois kuin jaloista lähti. Ja niin olisin ehdottomasti tehnytkin, ellei nälkä olisi ollut niin mahdottoman kova.

Muutaman hassun ja oksettavan likaisennäköisten pöytien äärellä istui jo hieman hiprakassa ollutta porukkaa ja tiskillä nuokkui muutama kanta-asiakasta muistuttanutta ihmistä. Mölinää ja suhisevia ässiä. Hipsimme hieman ovesta kauempana olleeseen "kabinettiin" missä oli u-n muotoinen, koko huoneen kiertävä - erittäin paskainen ja vaikkamille haissut - sohva, kolme pyöreää pöytää, muovikasveja ikkunalaudalla, 70- luvulle jääneet tapetit ja muut kuosit sekä sekalainen kaarti vinossa roikkuneita tauluja. Sohvalla istuessani tuntui, kuin farkkuni olisivat imeneet sohvan kankaasta kaiken lian itseensä. Sen pinta tuntui suorastaan nihkeältä. Haju oli edelleen oksettava ja pakorefleksi kummitteli edelleen takaraivossani. Vielä ei ole liian myöhäistä, juokse.
Baaritiskin takana hääräsi - ilmeisesti yksi tarjoilijoista - nainen villatakki ja toppahousut jalassa. Asiakkaat harhailivat istumapaikkamme ohitse - luultavasti vessaan - ja katseet vaelsivat kaikkien kautta, kääntyen sitten eteenpäin pöllästyneen näköisenä. Taisimme olla aika kummajaisjoukko, ja siinä olen kyllä samaa mieltä. Pian eräs toinen tarjoilija tuli ihmettelemään, että syömäänkö me olimme tulleet. Yhteisymmärryksen jälkeen kysyttiin juomat ja ojennettiin kaksi likaista menua. Kaksi sivua ruokaa, suhteellisen hyvänkuuloisia. Nälkä kasvoi. Vesilasit tuotiin, samoin kuluneet ja naarmuuntuneet ruokailuvälineet käärittyinä ryppyisiin servetteihin. Pöydän pinnalla oli läiskiä ja en edes halunnut miettiä milloin ne oltiin viimeksi hinkattu puhtaaksi.

Lämmin kanaleipä, aurajuustolla täytettyä possua, juustopurilainen ja cayun- kanahampurilainen. Jamin kanssa tilasimme purilaiset ja herrajumala minkälaiset annokset sieltä sitten kurvasi pöytään. Hampurilaisten hatut olivat päässeet hieman kärähtämään päältä, ranskalaiset kiilsivät uppopaiston jäljiltä (osa oli jopa läpikuultavia rasvasta), itse purilainen oli huonosti koottu ja kaukana sanasta kutsuvannäköinen. Oman annokseni ranskalaiset maistuivat vain rasvalle (tirskuivat sitä), pakastejauhelihapihvi oli viileä ja muussaantui kosketuksesta, majoneesi oli kylmää, tomaatit heitetty kypsentämättä väliin, salaatti maistui jääkaapille ja cheddar ei ollut edes sulanut pihvin päälle - koska se oli niin viileä. Äidin possu oli leivitetty - mistä ei mainittu ollenkaan, aurajuustoa ei ollut nimeksikään, annos oli karmeannäköinen ja mauton. Isä ja Jami eivät suoraan sanottuna valittaneet, mutta olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että tänne emme enää ikinä astu jalallammekaan, saatikka osoittele tikulla. Rehellisesti sanottuna itselle tuli vain huonompi olo, mitä enemmän omaa annostani pakolla söin. Loppuilta mahassa mulisi ja meikäläiselle jäi paska fiilis ja sydän oli särkynyt surusta, kun ajattelin miten huonoa ruokaa olin juuri syönyt. Aivan perseestä. 


Ilta jatkui Helsingin vanhalla jäähallilla, jonne oli kokoontunut komea joukko Slipknot faneja ympäri suomenmaata. Omat paikkamme olivat katsomossa E4 ja aivan perskeleen hyvän seatit saatiin kyllä varattua! Olimme juuri sopivassa kulmassa, ja näimme näin siis lavan ja koko permannon koko komeudessaan  circle pitteineen ja heiluvine nyrkkeineen. Lyhyesti sanottuna keikka oli energinen, raikas, jämäkkä, uhkea ja aivan mahtava. Slipknotin tasainen esiintymistaito on säilynyt, vaikka jengi bändissä on hieman vaihtunut. Uusia biisejä esitettiin, kuten myös vanhojakin - Spit It Out'tia myöden ja Corey kehui, että tämä yleisö oli varmasti nopein koko euroopassa menemään kyykkyyn (laulun eräässä vaiheessa koko katsomo hyppää kyykystä yhtä aikaa pomppimaan, mikä on sairaan siistin näköistä katsomon puolelta!). Hyvä me!
Slipkotin maailmankiertueen Eurooppaosuus päättyi siis eilen Helsinkiin ja bändi jatkaa menoaan nyt ties minne. Lupailivat kovasti tulevansa vielä uudestaan, mutta kesällä heitä ei kyllä Suomessa vielä nähdä. Jos sitten loppuvuonna! Sain myös ostettua uuden - ja ensimmäisen Slipnkot hupparini, ah ♥

Kotimatka taittui isäni veljen ja serkkuni kyydissä. Nukuimme koko matkan ja oli kyllä ihana päästä nukkumaan omaan sänkyyn. Tänään tosin pikkuisen tuppasi väsyttämään, kun unenpäästä sai vasta joskus 2 aikaan yöllä ja tiedossa oli keittiössä oppareiden misausta! Huomenna toteutamme sitten loppuun asti ja saa kyllä laittaa peukut pystyyn! Marokko- menu, täältä tullaan!

2 kommenttia:

  1. Ihania kissakuvia! <3
    Ja oli varmasti aivan upea konsertti!

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos!
      Vaikka muutamaan kertaan olen jo kyseisen bändin nähnyt, ei siiten ikinä kyllästy :) !

      Poista