Valmistuinpas nyt sitten minäkin

 

Ihana fiilis. Ihanat ihmiset, juhlat, sanat, halaukset ja ajatukset. Naurua, ylpeyttä, iloa ja rakkautta. Näitä päiviä tulee vaan muutamia. Näitä päiviä täytyy vaalia. 

___________________________________

Parempaa postausta valmistujaisista on tulossa jahka saamme valokuvaajalta kuvia käyttöömme :) Alle laitan muutaman kesäisen kuvan vielä tältä päivältä.

Loma, siis loma?!

 

Joo-o, sinne meni se viimeinenkin työssäoppiminen, viisi viikkoa ja siinä sivussa myös koko kokkikoulu. Kolme vuotta! Ei voi muuta kun mietiskellä ja ihmetellä mitä just on tapahtunut. En nyt ala tässä syvempiä purkautumaan, mutta takana on aivan upea koulu, upeat ihmiset, loistavat opettajat ja ah - koko paketti! Oikea valinta tehtiin yhteishaussa ja onni potkaisi persuksille, kun Priimukseen päästiin. Hurraahuudot menneelle kolmelle vuodelle! Tästä nyt vaan leuka pystyssä ja rinta rottingilla eteenpäin! Ja töihin x)

No on tässä kohta pientä aihetta jonkin asteiseen paniikkiinkin. Neljä päivää valmistumiseen ja juhliin, eikä mulla oo kenkiä. Jamilla ei oo pukua ja apuvaa. Tilasin Zalandolta navy- siniset korkokengät, jotka tietenkin ja valitettavasti olivat liian suuret. Mä niin vihaan lähettää tavaroita takaisin. Ugh. Huomenna lähdemme seikkailemaan keskustaan ja toivottavasti seltä löytyisi kaikki, mikä vielä puuttuu. Inhoan jättää asioita viime tippaan, huheijjaa.

Ihana sänkypeitto, jonka sain vanhemmilta. He saivat tämän häälahjakseen reippaat 30- vuotta sitten. Upea!

 

Lauantaina päätin radikaalisti lähteä heti aamusta kohti Lahtea. Pyöräilimme Jamin kanssa kahdeksaksi matkakeskukseen ja siellä kapusin unenpöpperöisenä sitten linja-auton kyytiin. Suunnitelmana oli käydä tiirailemassa Lahden Euronkankaan tarjonnat, treffata äidin kanssa ja käydä yllättämässä paras ystäväni, Hannele, Hollolan puolella ♥ Saavuin Lahteen noin yhdentoista maissa ja äidin kanssa suuntasimme kiertelemään kauppoja. Eksyimme Clas Ohlsonille, Hemtexiin, Jyskiin sekä tietenkin Eurokankaaseen - josta ei kyllä löytynyt mitään. Aivan surkea mesta! Kaupoista tuli kahmittua kaikenlaista tarpeellista, joista suurimmat ja raskaimmat otti äiti omille kämpilleen Hämeenlinnaan, kun itse olin pyörällä liikenteessä. Clas Ohlsonilta mukaan lähti mm. nätti radio keittiöön, pussinsulkijoita, pieniä piirakkavuokia, jesaria, tiskirättejä, Pyrexin uunivuokasetti ja vessaan kaksi säilytyskoria.  Hemtexistä ostimme neljä valkoista, pyöreää tablettia ruokapöytään ja Jyskistä löytyi vaikka mitä: kaksi limeä kukkaruukkua kaiteelle, Wellpurin tyyny, kuramatto kenkien alle, pieni musta herätyskello ja äippä osti itselleen muutaman tekokukan toimistoonsa. Kävimme myös Mustissa ja Mirrissä ostamassa Roomeolle uuden raapimistolpan, lelun ja valeriaanasuihkeen (toimii kissanmintun tavoin).

Hannelen luokse lähdimme syötyämme hiukopalaa Picnicissä. Nam, pasta carbonara ja coleslaw salaatti maistui paremmin kuin hyvin kolmen tunnin bussimatkan, hedelmien nakertamisen ja shoppailun jälkeen! Pikkuisen tyyristähän se syöminen tuossa paikassa oli, mutta johan maha täyttyi!

Ajelimme sitten rauhassa tutuille kulmille Hollolan Kirkonkylään, keskelle ei-mitään. Aina siellä ajellessa iskee järkyttävä nostalgia. Täällä minäkin joskus asustelin. Yritin samalla ajon aikana kirjoittaa Hannelelle korttia, mutta pikkuisen oli vaikeuksia hiekkatien pomppujen ja mutkien takia, joten käsiala oli jotain aivan extremeä. Pihaan kaartuessamme äiti tööttäsi ilmoittaakseen saapumisemme. Pinkaisin ulos autosta pois näkyvistä ja kirjoitin äkkiä kortin loppuun auton kylkeä vasten. Hannelen kurkistellessa sisälle, juoksin skodamme takaa upeasti rääkyen ystäväni kaulaan roikkumaan. Yllätys oli siis onnistunut! Siinä sitten ihmeteltiin mitä minä oikein siellä tein ja oltiin vähän hoomoilasena molemmat :D Kyllä hän oli pikkuisen miettinyt, miksi oli kuullut kahdet oven paukkeet, jos kerta vain äitini oli tullut kyläilemään, mutta ei onneksi ollut ajatellut sen enempää!

Nautimme sisällä maukkaat vasteleivotut pehmeät näkkileivät (Hollolan oma leipä) macaronseja, jotka Hannele oli taiteillut ja jutustelimme ummet ja lammet. Minua vaan tuppasi naurattamaan koko ajan ja olin ihan intoa piukassa. Oli niin ihana nähdä taas! Äiti lähti pikkuisen aikaisemmin ajelemaan Hämeenlinnaan, kun Hannele lupasi kyytsiä minut Lahden linkka-asemalle hieman myöhemmin. Aika kului kuin siivillä ja pian olikin pakko lähteä ajelemaan puntolla kohti keskustaa. Kipaisimme nopeasti (onneksi - huh) kaupassa hakemassa minulle matkaevästä (banaani ja pieni pringles- purkki, nam xD). Aikataulu meinasi mennä överiksi edessämme ajelleen lahna-citroenin takia ja ehdin juuri ja juuri Jyväskylään menneeseen linja-autoon. Onneksi kuski oli huomannut minut kantokasseineni ja pyörivine päineni ja kysellyt oven välistä, minne olin matkalla. Kädet täristen istuin melkein tyhjään bussiin ja yritin rauhoittua. Ehkä kamalin tunne ikinä, kun meinaa myöhästyä jostain.

Saavuin Jyväskylään seitsemän maissa ja Jami tuli minua vastaan, kun nyssäkkää oli jos jonkinmoista kannettavaksi. Illalla oli ikävä tuuli ja minulla ei ollut takkia, hupsista. Onneksi pääsimme ripeästi myötätuulen viemänä kotiin ja suoraapäätä lämpöiseen suihkuun. Ihan sika kiva päivä, tämmöisiä lisää :) Vähän töksähtelevää tekstiä tällä kertaa, mulla vähän pää käy hitaalla jonkun ihmeen takia. Ens kerralla paremmin !

MEILLÄ ON RUOKAPÖYTÄ

 

Hyvästi lattialla, tietokone- ja sohvapöytien äärellä syöminen. Hyvästi pöytätilan puute ja tervetuloa IKEAn ihanat tuotteet! Kyllä tuota kokoamispäivää odotettiinkin kuin kuuta nousevaa. Tapparin asunnossa meillä oli semmoinen korkea kahden istuttava baaripöydän tyyppinen versio, mutta siitä en pahemmin pitänyt, tosin eihän sinne kämppään olisi kummempaa vaihtoehtoa mahtunutkaan. IKEAsta tilasin 4 hengen valkoisen ruokapöydän ja siihen kaveriksi neljä mustaa jakkaraa. Toimituskuluineen kaikkineen selvittiin 61€ menoilla. Ei paha, sanon minä! Tykkään oikein kovasti ja nyt aamuisin aina odotan sitä hetkeä, kun saa nousta ylös ja alkaa laittaa aamupalaa. Pienet on ilot, mutta näinhän sen täytyy mennäkin! Ostin itselleni uuden ruokapöydän kunniaksi kaupasta kauniita kukkia, joiden maljakko ei ihan aja asiaansa (täytyykin toivoa valmistujaislahjaksi). 

Tänään kokosimme myös joululahjaksi saamamme Indoor Gardenin. Ja tämä jos mikä oli loistava lahja meille, kokinkäppänöille! Riensimme heti hököttimen kasaan saatuamme kauppaan ostamaan yrttejä ja voi - miten nätti tuo kokonaisuus onkaan. Kaupan päälle saamme kuunnella rentouttavaa veden solinaa, sillä tuon laatikon pohjalla on vettä pyörittävä pieni pumppu. Tykkään tästä kovasti ja varmasti tulee olemaan kovassa käytössä :) 

Oikein hyvää loppusunnuntaita kaikille ! :)

Jotain uutta ja vihasuhde chiliin

Iltabloggailua jälleen! En jotenkin vaan osaa päivisin rauhoittua koneen ääreen, kun koko ajan löytyy jotain pientä tekemistä. Illalla aina väsyttää ja tekee mieli löhöillä sohvalla ja kappas, siinähän voi samalla käyttää istumisen hyväksi ja kaivaa tietokoneen lattian nurkasta syliin pörisemään (=polttamaan reidet tuhkaksi ylikuumenemisen johdosta). Tänään on ollu harvinaisen väsyttävä päivä. Suurin osa uupumuksesta johtuupi viime yönä vähälle jääneiden unien takia. Ja se miksi ylipäätään nukuin niin vähän, johtui taasen harjoitteluvuorossa tehdystä erheestä.

En sinänsä jännittänyt pahemmin edessä ollutta harjoitusvuoroa entisessä toppipaikassani. Unohtelin koko eventtiä tuon tuosta ja havahduin aina välillä takaisin asian äärelle. "Oho, ainiin." Tämä oli kyllä varsin eriskummallista, sillä yleensä jänskätän ja stressaan kaikkea viisisataa vuotta etukäteen. Noh, välillä näinkin! Se varsinainen herätys todellisuuteen iski vasta pyörämatkalla työpaikalle. Kyllä siinä sitten vähän hermostuttiin ja ensimmäiset pari tuntia olivat semmoista jahkailua ja ylimääräistä säätämistä. En löytänyt kevytkermaa, tabascoa, kipot ja kupit oli ihan oudoissa paikoissa (eli siellä missä ennenkin) ja juutuin helposti pyörittämään tiskiä. Minun lisäkseni töissä pörräsi muutama espanjalainen harkkari, Jami ja eräs talon uusimmista kokeista sekä eräs vanhempi tuttu. Tekemistä alkoi tulvia vasta kuuden jälkeen, kun toteutimme tilauksen 30:lle hengelle ja minä pääsin nostelemaan alkuruokasalaatteja. Sutjakkaasti pian alkuruoat - sekä pääruoat olivat valuneer saliin ja hiljempi tahti palasi keittiöön.
Pienen tukkureissun jälkeen keittiömestari toi meille mm. tilliä sekä chiliä ja itse pääsin jatkamaan jo aikaisemmin aloitettua suklaa-chili pannacottaa. Tein erään aivan uskomattoman typerän virheen punaisia suippochilejä leikellessäni: en käyttänyt hanskoja. Enhän minä nyt ajatellut, että siitä mitään sivuvaikutuksia koituisi, mutta niimpä niin, toisinpa kävi! Pian kosketuksen jälkeen varsinkin vasemman käteni sormet alkoivat kihelmöidä ja pian kihelmöinti vaihtui poltteluun, joka voimistui aggressiivisesti. Juoksin koko loppuillan pitämässä kättäni juoksevan, kylmän veden alla, mikä toi hetkellistä helpotusta palovamman kaltaisen kivun keskelle. Ennen työvuoron loppua pääsin tekemään bongeja ja oi, siitäkös chilistä äkäistynyt käteni tykkäsikin. Parilla, kaasuhella ja lämpöpöytä lamppuineen. Kuumaa, kuumaa joka paikassa. Kesken kaiken kokoamisen en voinut mihinkään pinkaista helpotusta hakemaan, ja kipu kipusi aivan järkyttäväksi. Koko yläkroppani tärisi, kun jouduin pukemaan käteni ympärille patakintaan, ottamaan uunista peltejä, heittämään kasuja pannulla... Kylmä vesi tuntui niin helvetin hyvältä kuuman jakson jälkeen. Mutta jumalauta, miten perseestä.

Kotona ajattelin, että mitähän nukkumisestakin tulee tämän käden kanssa. Noh, eihän siitä aluksi meinannutkaan tulla mitään. Suihkussa käyminen oli yhtä helvettiä ja yritin lievittää poltetta hieromalla käsiin puhdistusmaitoa sekä oliiviöljyä, jonka pesin sitten fairylla pois. Nämä kikat auttoivat jonkin verran, mutta kylmä vesi oli itselle se helpottavin tekijä. Loppujen lopuksi nukahdin käsi upotettuna kylmään vesisankoon. Aamulla kädet olivat täysin normaalit, onneksi. En enää ikinä koske minkäänlaiseen chiliin ilman hanskoja. Ja älkää tekään, en suosittele tuota kiputilaa kyllä kenellekään koettavaksi. 

Mutta kokonaisuudessaan harkkavuoro meni omasta mielestä hyvin tällä tavalla taistellen. Nyt vaan odottelen, että minkälaisia vuoroja sieltä päin alkaa kesälle ilmaantumaan.

 

 

Meille tosiaan viikonloppuna tuli tänne asuntoon ainakin toistaiseksi väliaikainen vieras. Kissani Roomeo asteli sunnuntaina kuljetuskopasta tiirailemaan ihanaista asuntoamme. Vanhempieni työtilanteen takia olemme joutuneet etsimään kissoille väliaikaisia koteja ja Roomeo löysi itsensä tänne meidän luoksemme. Herra on oikein mielissään rauhallisesta asunnosta, pehmeästä sohvasta sekä ikkunalaudoista. Ulos näkee kolmesta eri huoneesta ja parvekkeellekin pääsee tepastelemaan valvovan silmän alla (olemme kolmannessa kerroksessa, aidalle ei pääse hyppäämään). Ihanan rauhallinen asuinkaveri. Nukkuu vieressä ja tulee mielellään seuraksi kun katsellaan töllöä tai minä ompelen. Kyllä tätä kissaa olikin ikävä, meijän vanhus ♥
Samalla autokyydillä äippä toi meille uuden pyykkitelineen, parvekkeelle muutaman maton sekä kukkia ♥

Ja asunnosta ! Pientä uutta juttua saimme tänään varustukseen. Makuuhuoneeseen sekä keittiöön ripustimme verhot ja vessaan, suihkun nurkkaan asensimme nurkkatelineen shampoille ja sen sellaisille purnukoille. Itse tykästyin kovasti keittiön verhoihin, jotka tilasin NetAnttilasta alesta. Makuuhuoneen verhot ovat pikkuisen liian lyhyet, mutta saavat kelvata jonkin aikaa. Pääasia, että aurinkoa saa pikkuisen Jami karata piiloon pelatessaan tietskarillaan.

Mutta nyt, nukkumaan! Huomenna on vapaapäivä ja tiedossa ompelemista. Jihuu! Oikein rauhallista Helatorstaita kaikille! :)

Lattialla leipomista

 

Eilinen vapaapäivä koitti ja kirmasi ohitse kovalla vauhdilla. Koko päivän odottelin KOASin toimesta lähetettyä maalaria paikalle saapuvaksi tarkastelemaan seinien kuntoa, mutta eipä hemmosta mitään kuulunut, vaikka lupasi soitella kun oli tulossa. Noh, ei me sitten varmaan saada uutta maalia pintaan, voihan harmi ja harmaat seinät. Minun vapaapäiväni meni kevyen ja ei niin kevyen ahdistuksen kourissa, kun tajusin taas niin monta asiaa, mitä on tulossa tai mitä pitäisi hoitaa. Päällimmäisenä luultavasti harjoitustyövuoro kesätyöravintolassa (jipii töitä !) tiistaina sekä loppurutistus nykyisen TOPin kanssa. Laskeskelin työpäiviä olevan jäljellä enää kahden käden sormien verran, mutta ilon hihkaisujen sijasta kyseinen lukema tuntuu kamalan suurelta. Ihan kummallista. Mutta kesää kohti mennään, ja lujaa! 

Vapaapäivän loppupuolella ahdistuksissani yritin keksiä tekemistä. Päätinpäs sitten leipasta muutaman kappaleen herkullisia, rapeareunaisia rieskoja, johon sekoitin porkkana- sekä juustoraastetta, hunajaa, kaura- ja puurohiutaleita. Tuli meheviä ja lämpöisinähän noita olisi voinut vetää vaikka kymmenen kipaletta! Pitänee leipoa ehdottomasti joskus uudelleen. Jamin tultua töistä kävimme myös pienellä kauppareissulla ja pompulapäämiekkonen innostuipi leivoskelemaan omalla toppipaikallaan tehtyä "raparperi"- piirakkaa. Raparperiä tosin ei kaupoista löytynyt, joten kehitimme sen tilalle marjamelban. Valmiista tuotoksesta en tietenkään muistanut ottaa kuvaa, mutta ei sillä niin väliä. Lopputulos oli maukas ja nyt on pakkasessakin herkkuhimon varalle muutamia suupaloja!

Tosiaan, meiltä vähäsen uupuu tuo ruokapöytäpuoli, eikä pöytätilaa ole mikron sijainnin (mur) takia paljoakaan, joten istahdimme peltien ja taikinoiden kanssa lattialle ja näpertelimme siellä aikamme. Tottakai taikinaa tippui matolle, mutta tekevälle sattuu! Tilasin valkoisen ruokapöydän sekä neljä mustaa jakkaraa Ikeasta ja niiden pitäisi saapua Jyväskylään 15. päivä. En malta odottaa, että pääsee kattamaan pöytää ja istumaan kunnolla pöydän ääreen syömään. Alkaa jo kyllästyttämään sohvalla syöminen...

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! :) Ja tietenkin sunnuntaina; hyvää äitienpäivää!

Yrittää jaksaa

Iltaa kaikille. Miten musta tuntuu, että tää jakso ei lopu sitten ikinä? Kaikki tuntuu tosi raskaalta ja päivät vaan valuu sormien läpi yöhön ja sitten taas karvaaseen aamuun. Vapaapäivät ei tunnu riittävän pattereiden lataamiseen ollenkaan ja koko ajan väsyttää. Nytkin tekisi mieli vaan ummistaa silmät ja nukahtaa pikkuisen aikaisemmin. Yritän kuitenkin sinnitellä tuonne kymppiin saakka, että Jamikin ehtii tulla kotiin. En tiedä jäikö väsymys päälle muutosta vai koenko meneillään olevan työssäoppimisen jotenkin raskaammaksi verrattuna aikaisempiin. Töihin on aamuisin melko neutraalia lähteä ja yleensä päivät menevät suhteellisen nopeasti ja omalla painollaan, mutta silti koen suurta helpotusta astuessani ulos ja kävellessäni pyöräni luokse. Polkiessani kotiin. Kotona ja Jamin nähdessäni kaikki nollaantuu, mutta ajatukset valeltavat aina seuraavaan päivään, jotenkin eri tavalla kuin aikaisemmin.

Jokaisella topilla on ollut aina se aivan oma fiiliksensä, auransa, mikä on jännä juttu, koska hommat ovat samoja ja punainen lanka kulkee kaikkien paikkojen lävitse ihan samalla tavalla. Koen sen kuitenkin jotenkin raskaaksi tarpoa lävitse. Yksi varma syy moiseen fiilikseen on onnistumisen paineet (itseni sekä toppipaikan puolesta) sekä kasoittain tipahtavat uudet asiat, jotka täytyisi sisäistää heti ensimmäisellä kerralla - sekä muistaa jatkossa. Eivätkä nuo kyseiset asiat ole ydinfysiikkaa, mutta silti jotenkin osa perusasioistakin pääsee unohtumaan. Lienekkö sitten tämä ihmeellinen väsymys syyllisenä moiseen, mutta itselleni se luo todella turhautuneen olotilan; minä osaan, mutta asiat - ne maailman yksinkertaisimmatkin - tuppaavat vaan unohtumaan, tipahtamaan. Miksi? Miksi unohdan, miksi en yhtäkkiä tiedäkään, kuinka paksua sen sämpylätaikinan täytyikään olla, miten suurennetaan ruoka ohjeita tai mikä on alkuruoan annoskoko ?? Yritäppä siinä sitten ohjaajalle ladella vastauksia, kun pään sisällä ei yhtäkkiä liikukaan mitään.

Tänään oli arviointi ja jostain kumman syystä itkin. Itkin koko sen ajan, kun kävimme asioita toppipäiväkirjasta lävitse. Pala oli jo valmiiksi kurkussa kun yritin vastata parhaani mukaan arviointikriteerien täyttämiin laatikoihin järkevästi, kunnes otettiin puheeksi, missä minun ehdottomasti täytyisi petrata. Jotenkin se laukaisi itkukytkimen ja änkytin tietysti heti ensimmäisenä, etten tiedä miksi itken. Ilman sen kummempia mutinoita jatkoimme eteenpäin, minä silmät vettä valuen ja muut faktoja ladellen. En pystynyt nostamaan katsettani tuhruksi muuttuneesta paperista ja nyökyttelin myöntäviä vastauksia kysymyksiin. Olo oli tunkkainen ja päätä särki. Välillä sain jotain sanottua ja välillä tyydyin olemaan hiljaa. Halusin vain päästä kotiin ja itkemään siellä silmät päästä, ihan syyttä. Nyt vaan vetisytti. Luokanvalvoja sekä ohjaajani asettivat minulle tavoitteita lopputopin ajaksi ja arvosanaksi lyötiin K3. Tietty helpotus laskeutui ylleni, mutta takaraivossa jyskytti. Höllätä ei saanut, päinvastoin. Tästä päivästä eteenpäin pitää painaa täysillä.

Arvioinnin jälkeen tein illan saunaporukalle ruoat, jotka onnistuivat täydellisesti. Otin kiitokset ja kehut vastaan vaisusti hymyillen, nyt ei vaan jaksanut. Halusin kotiin, omaan ihanaan kotiin. Pääsin vaihtamaan vaatteita ja sen jälkeen polkaisin pyöräni Postiin, myyntiheppoja piti kiikuttaa matkoilleen. Kuokkalan puolelle päästyäni kävin vielä ruokakaupassa ja kotona selkeytin mietteitäni lämpöisessä suihkussa. Päänsärky ei ole vieläkään lähtenyt ja väsymys painaa edelleen. Huomisen jälkeen olisi tiedossa yksi vapaapäivä, jonka jälkeen työpäiviä on jäljellä vielä - noh, monta. Isä ja isoveljeni tulevat huomenna käymään Jyväskylässä ja me käymme jossain syöpöttelemässä. Ihana nähdä heitäkin pitkästä aikaa. Aivan ihanaa.

Nyt pitää ottaa lisää särkylääkettä ja pistää tämä kone pois, jos päänsärky lähtisi kälppimään. Anteeksi vähäinen kuvien määrä täällä päin maailmaa, ei ole ollut oikein mitään kummempaa kuvattavaa. Näkyillään taas!