Far horizons

ainiin, ne synttärit

Viime viikon keskiviikkona täytin hurjat 19 vuotta. Päivä itsessään ei sisältänyt mitään sen kummempaa; töihin, kotiin ja sitten isän kanssa ostamaan mulle sänkyyn uutta patjaa. Läskeiltiin hesburgerissa shoppailun lomassa ja kuunneltiin automatkalla raskasta metallia, öriöri. Pääasiallisesti mieli oli koko päivän vähän apeahko - viime vuoden tunnelmien kummitellessa takaraivossa, eikä olotila siitä oikeastaan iltaa kohden kohentunut. Illat on niitä pahimpia - siispä aamuja odotellessa.

Mutta kyllä myö vähän juhlittiinkin. Kavereita saapui luokseni ympäri suomenmaata perjantai-illan aikana; Kuusamosta ja Oulusta saakka! Oli ihanaa, kun kämppä oli täynnä ihania ihmisiä, puhetta ja naurua. En ollut yksin. Meillä oli ihana viikonloppu ja kuvitelkaa; kävin ekaa kertaa ihan itse ostamassa alkosta juomista, no huhhuh! Mitään juoppopirskeitä ei kuitenkaan ollut, sillä itse en pahemmin alkoholista välitä (enkä ole muuten ikinä ollut humalassa - saatikka baarissa!) ja kaveritkin sen tietävät.
Kävimme myös vanhempien kanssa viettämässä synttäreitäni viime sunnuntai-iltana. Kuten viime vuonnakin, menimme syöpöttelemään Trattoriaan - tosin hieman pienemmällä kokoonpanolla. Sain kauniita ruusuja ja äidiltä saatu - jo edesmenneen - mummuni kultainen sormus mykistytti. Laitan teille kyseisestä kaunokista joskus kuvaa. Se on upea.

Viikot ovat menneet työntouhun parissa ja energiaa säästellessä. Joka viikonloppu on ollut jotain tekemistä ja menoa, mikä on ollut omalle mielelle kyllä ihan hyvä juttu. Väsymystä pukkaa tuon tuosta ja töiden jälkeen tekisi mieli aina vaan mennä ja möllöttää sängynpohjalla loput kuusi tuntia päivästä, mutta niin ei toistaiseksi ole vielä päässyt käymään - onneksi. Muuten varmaan nukkuisin ja sitten ei hyvä heiluisi kun unta pitäisi saada palloon jo yhdeksän aikaan illalla. Sanon siis ei päikkäreille, nyyhkis.

Lähden muuten Blog Awardseihin ehdollakin olevan Don't Dream It, Live It blogin haltijan, Katjan seuraksi parin viikon päästä! Huihui nyt ollaan jännän äärellä! Mukava päivä tulossa! 

Taas on aika

Kaunis tuo mätä ruusunmarja tossa kuvassa, uuh

Perjantaihan se sieltä taas ilmaantui. Kyllähän sitä jo taas viime perjantaista saakka odoteltiinkin.  Seitsemän pitkää päivää. Toinen kokonainen viikko itsenäistä työntekoa keittiössä takana ja fiilis on yllättävän hyvä. Asiat alkaa jo pikkuhiljaa tulemaan automaattisesti ja muutamaan otteeseen päivän aikana ehtii seisahtua ja havahtua siihen, että ylimääräistä aikaakin näyttäisi olevan (mutta ei oikeasti olekkaan ja yhtäkkiä kaikki asiat täytyisi tehdä samaan aikaan, hupsista). Enää ei mene yöunet jännittäessä tai seuraavaa päivää stressatessa. Hyvillä mielin voi mennä nukkumaan (ja mieluiten ajoissa) ja sitten myöskin herätä ilman, että alkaisi turhaan kiukuttamaan ajatus sängystä nousemisesta. Työmatkakaan ei enää mietitytä, kun taskussa on bussikortti, niskassa kunnon vaatteet (kiitos äidille auttamisesta <3) ja alla (natinaa lukuunottamatta) toimiva fillari. Aamut ovat kyllä jo koleita ja satulaa saa tuon tuosta raaputella jäästä. Hui, talvi tulee.

Oon edistyny melkosella harppauksella tuon työn suhteen - ja oman asennoitumisen kanssa. Muistan kun haastattelussa kerrottiin, että joutuisin työskentelemään keittiössä aivan yksin. Päässä hujahti ja selkäpiitä pitkin juoksivat miljoonat jääkylmät väreet pisaroiden lailla. Kaikki ne uudet asiat, ihmiset, työympäristö, työmatkat, paperihommat, kassatyöskentely... apua. Ajattelin välittömästi, että ei, en minä siellä pärjää, en ehdi, en osaa, en kykene. Kauhean kielteistä ajattelua. Olo oli niin pieni ja heppoinen, arka. Edessä oli ihan uusi juttu, mikä tietenkin murehdutti ja nakersi ruosteen lailla. Ja auta armias kun seuraavana päivänä tuli soitto, että paikka olisi minun, jos vain halusin.

On se jännä, miten paljon saa aikaan, kun uskaltaa kokeilla ja luottaa itseensä. Se on niin ihmeellinen juttu, että sitä kannattaisi kokeilla ihan useammankin kerran tässä elämän varrella (väistämätöntä, tietenkin). Varsinkin jos lopputulos, fiilis, on näinkin mahtava. Nyt ajattelen jo seuraavia viikkoja siltä tiimoilta, että ompas mukava päästä taas katsomaan mitä tapahtuu, kiva päästä haastamaan itseään. En tiedä, milloin olen viimeksi ajatellut noin, niinkun ilman sarkasmia tai, että taka-ajatuksena on epäonnistumisen pelko. Onneksi olen taas kasvanut näinkin paljon henkisesti. Itseluottamusta tarvitaan jatkossakin, sisun rinnalla.

Ajattelin, olisiko teillä kiinnostusta vaikkapa kysymyspostaukseen? Täällä ei ole hetkeen tapahtunut mitään sen kummempaa. Sana on vapaa! :)

Leppoisaa viikonlopun alkua kaikille! <3

Metsässä

Lauantaina lähdimme kaverini Sonjan kanssa rämpimään lähimpään löytämäämme metsään, sienien ja puolukoiden (epä)toivossa. "Lähin mahdollinen metsä" löytyi parin kilometrin päässä asunnostani, mikä ei välttämättä ollut maailman paras paikka aloittaa suur-etsintämme. Hei tuol on paljo puita, mennään sinne. Mutta jostain oli kait aloitettava, sillä kummallakaan ei ollut tuon taivaallista tietoa siitä, mistä Jyväskylän seudulta edes löytyisi muitakin sieniä, kuin kärpäs-versioita, saatikka sitä tähän aikaan vuodesta hamuttua puolukkaa. Odotukset eivät siis olleet korkealla. Mukaan olimme pakanneet sieniveitset, muovipussin ja jopa pari pullasutia sienien puhdistukseen. Voi mikä pettymys meitä odottikaan.

Sää oli metsässä kävelyyn mitä mainioin; aurinko paistoi, eikä tuulikaan enää riepponut perjantain lailla takissa kiinni. Hirvikärpäsetkään eivät vaivanneet (heh näin keskustassa), sillä metsän tyyppi taittui enemmän lehtimetsään, kuin männikköön. Sammalmatto oli täysin keltaisten ja ruskeiden lehtien peitossa, mikä teki sienien (mahdollisesta) havaitsemisesta entistä hankalampaa. Puolukanvarpujakin törrötti joka suunnassa, mutta arvatkaapas oliko niissä marjan marjaa? No eipä tietenkään. Haahuilimme ees taas pitkän tovin verran, tiiraillen tarkasti ympärillemme, lakaisten lehtiä tieltämme ja kummastellen. Missä ne kaikki sienet on? Kyllähän niitä nyt metsässä pitää olla, jos niitä kasvaa pyöräteidenkin varrella! Tämä metsä päättikin olla poikkeustapaus. Niitä sieniä ei sitten löytynyt, ei yhden yhtä kappaletta. Kyllä sitä taivasteltiinkin muutamaan otteeseen.

No mutta, onneksi otin kuitenkin kameran mukaan, joten täysin tyhjin tassuin emme metsiköstä poistuneet. Sain napattua pitkästä aikaa muunkinlaisia kuvia, kuin sisältä otettuja räpsyjä. Hieman rakeisiahan nuo ovat, mutta menkööt! Pitäisi useammin lähteä kamera kainalossa vaeltamaan ulos, ihan kaikessa hiljaisuudessa. Teki meinaan terää.
On kyllä pakko sanoa isälle, että vie minut kunnon sienimetsään, ennenkuin menee sesongit ihan ohitse! Pakko saada edes muutama suppilovahvero pakkaseen ihan vaan koska itsepoimitut sienet, oih ja voih sentään.

Huomenna alkaa taas uusi raskas viikko. Paljon on vielä itsellä opeteltavaa ja petrattavaa, ennenkuin oma toiminta keittiössä alkaa näyttää jokseenkin järkevältä päättömän sinkoilun sijaan. Kyllä asiakkaat ovat vähän kieroon katsoneet tuota sekoiluani, eivät olleet ilkeitä tai mitään sellaista, mutta onhan se nyt vähän huvittavaa varmaan vierestä tiirailla, kun tämmöinen untuvikko tyrkätään keittiöön itsekseen. En voi muuta kuin toivoa hiljaa mielessäni, että jaksaisivat olla kärsivällisiä kanssani (toisaalta ei heillä ole muuta vaihtoehtoa :D). Yritys on ainakin kova ja sisulla eteenpäin mennään, vaikka työpäivät tuppaavatkin venyä ja vanua oman hitaan tahdin takia pitkähköiksi. Ei muuta kun päivä kerrallaan, niinkuin kaikki aina sanovat. 

Mukavaa sunnuntaita kaikille <3 Ja hyvää nimipäivää kaikille kaimoilleni (ja Sailoille!)

FRESH

Hyvää (ihanaa) perjantaina! 

Taisimpa juuri oivaltaa ihan sitä enenmpiä miettimättä, millaisista sisustusjutuista tykkään! Äidin kanssa kipaistiin toissapäivänä - jälleen - JYSKissä ja sieltä sain viimein ostettua himoitsemani vaaleansävyiset hexa-hyllyt. Ja ne näyttävät justiinsa niin hyviltä tuossa seinällä, kuin olin ajatellutkin. Hermostutti naulata noita nauloja tuohon seinään, kun ihan koskematon pinta ja eihän sitä nyt väärään kohtaan halunnut heti hakata, turhaan turmellen! No tottakai kahdeksan aikaan illalla meni pikkuisen huti ja keskimmäinen hylly ripustettiin liian ylös. Pitää ostaa jotain ihmetököttiä noihin naulanreikiin, kun tuota nyt sitten siirrettiin vähän alemmas. Voihan. 

Myös vaalea, ihanat vinot jalat omaava lipasto tarttui mukaan, vaikka aluksi mietin matalaa ja kaarevareunaista tv- tasoa. Ei tehnytkään enää mieli semmoista häkkyrää, kun tuon yksiovisen sain näköpiiriini. Ja tv:llä ei muuten ole enää mitään asiaa meikäläisen olohuoneeseen. Ehei! Onhan minulla tietokone, mistä voin katsella mitä lystää ja silloin kun huvittaa. Nyt tuolla seinän takana on niin harmooninen fiilis, että sitä ei tohdi rikkoa.
Isä ripusti eteiseen kultakehikkoisen lampun, josta (ja myös makkarin lamputtimesta) koitan saada kuvaa hieman myöhemmin tännekin. Ihanaa, nyt näkee aamulla kaikessa pimeydessään lähteä töihin ilman sen kummempaa hapuilua. 

Mitä tykkäätte tuosta olohuoneen seinustasta? :)

Eli IKEAan ei tarvitsekaan lähteä. En tiedä olisinko jaksanutkaan, huh mikä viikko! Huomenna olisi tiedossa kaverin kanssa keskustassa ja sienimetsässä samoamista sekä hieman leipomista. Mummukin tulee äidin kanssa käymään ja saan taas pienen ämpärillisen herkullista marjapuuroa <3 Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!