Taas on aika

Kaunis tuo mätä ruusunmarja tossa kuvassa, uuh

Perjantaihan se sieltä taas ilmaantui. Kyllähän sitä jo taas viime perjantaista saakka odoteltiinkin.  Seitsemän pitkää päivää. Toinen kokonainen viikko itsenäistä työntekoa keittiössä takana ja fiilis on yllättävän hyvä. Asiat alkaa jo pikkuhiljaa tulemaan automaattisesti ja muutamaan otteeseen päivän aikana ehtii seisahtua ja havahtua siihen, että ylimääräistä aikaakin näyttäisi olevan (mutta ei oikeasti olekkaan ja yhtäkkiä kaikki asiat täytyisi tehdä samaan aikaan, hupsista). Enää ei mene yöunet jännittäessä tai seuraavaa päivää stressatessa. Hyvillä mielin voi mennä nukkumaan (ja mieluiten ajoissa) ja sitten myöskin herätä ilman, että alkaisi turhaan kiukuttamaan ajatus sängystä nousemisesta. Työmatkakaan ei enää mietitytä, kun taskussa on bussikortti, niskassa kunnon vaatteet (kiitos äidille auttamisesta <3) ja alla (natinaa lukuunottamatta) toimiva fillari. Aamut ovat kyllä jo koleita ja satulaa saa tuon tuosta raaputella jäästä. Hui, talvi tulee.

Oon edistyny melkosella harppauksella tuon työn suhteen - ja oman asennoitumisen kanssa. Muistan kun haastattelussa kerrottiin, että joutuisin työskentelemään keittiössä aivan yksin. Päässä hujahti ja selkäpiitä pitkin juoksivat miljoonat jääkylmät väreet pisaroiden lailla. Kaikki ne uudet asiat, ihmiset, työympäristö, työmatkat, paperihommat, kassatyöskentely... apua. Ajattelin välittömästi, että ei, en minä siellä pärjää, en ehdi, en osaa, en kykene. Kauhean kielteistä ajattelua. Olo oli niin pieni ja heppoinen, arka. Edessä oli ihan uusi juttu, mikä tietenkin murehdutti ja nakersi ruosteen lailla. Ja auta armias kun seuraavana päivänä tuli soitto, että paikka olisi minun, jos vain halusin.

On se jännä, miten paljon saa aikaan, kun uskaltaa kokeilla ja luottaa itseensä. Se on niin ihmeellinen juttu, että sitä kannattaisi kokeilla ihan useammankin kerran tässä elämän varrella (väistämätöntä, tietenkin). Varsinkin jos lopputulos, fiilis, on näinkin mahtava. Nyt ajattelen jo seuraavia viikkoja siltä tiimoilta, että ompas mukava päästä taas katsomaan mitä tapahtuu, kiva päästä haastamaan itseään. En tiedä, milloin olen viimeksi ajatellut noin, niinkun ilman sarkasmia tai, että taka-ajatuksena on epäonnistumisen pelko. Onneksi olen taas kasvanut näinkin paljon henkisesti. Itseluottamusta tarvitaan jatkossakin, sisun rinnalla.

Ajattelin, olisiko teillä kiinnostusta vaikkapa kysymyspostaukseen? Täällä ei ole hetkeen tapahtunut mitään sen kummempaa. Sana on vapaa! :)

Leppoisaa viikonlopun alkua kaikille! <3