Ihan ekana että voihan kohina. Sain uuden - aivan ihanan - objektiivin vihdoinkin käpäliini (Sigma f.1/4 50mm HSM Art) ja mulla on vaan niin tökerö olo, kun en osaa säätää tuota armasta kameraani hyvän linssin eduksi. Koitan kahtella tutoriaaleja, väännellä, käännellä ja kokeilla, mutta eihän siitä tunnu mitään tulevan. Voihan opettelu ja mönkään meno kertaa tuhat ja miljoona! Mutta kaikesta omasta töppäilystä huolimatta kyseinen objektiivi on tuntunut pintaraapaisun muodossa aivan mahtavalta ja tästä ei ole kuin matka ylöspäin!
Tänään kävimme äidin kanssa Tuurissa ja tulipas taas ostettua vaikka ja mitä. Jopa muutama joululahja tarttui ystäville mukaan (ylitin itseni). Raahasin kameran jopa kauppaan sisälle (saako niin edes tehdä?) ja räpsin siellä randomisti otoksia, vailla sen isompaa tarkoitusta. Ihmiset katsoivat määrittelemätöntä tähyilyäni kummissaan ja hyppelivät pois linssin edestä kuin miekaniskuja vältellen. Vaarallisia ne kamerat, huihui kerrassaan. Pääasiallisesti lähdimme etsimään valtavasta tavarataloviidakosta minulle lämpöisiä hanskoja talvipyöräilyä ajatellen sekä samalla linjalla jatkavia kenkiä lenkkareiden tilalle. Enimmäinen tavoite toteutui, monen muun sivuostoksen ohessa, mutta kengät jäivät vielä toistaiseksi hankkimatta. Ostoskärryyn lappasin muunmuassa seuraavia tavaroita: 2 uutta ja älyttömän söpöä viherkasvia (ihankuin niitä ei olisi jo tarpeeksi) ruukkuineen, heijastinliivi, uusi jättihuivi, kaksi paitaa (toinen kuvassa), kahdet joululahjat, Fimo - askartelumassaa sekä muutama käyräneula. Hyödyllisiä juttuja kaikki, tulevat kyllä tarpeeseen ja käyttöön. Shoppailun loppupuolella itselle iski armoton nälkä ja sitä myötä väsymys ja muut turhat kiukkuilut, enkä jaksanut oikestaan siinä vaiheessa keskittyä muuhun kuin Gossip Girlin tuijotteluun kännykän ruudulta.
Paluumatkalla pysähdyimme syömässä Ähtärin abc:llä ja olipas sekin kokemus, ihan vain oman ammattisuuntauksen kannalta tarkisteluna, oman alan (aloittelevana?)ammattilaisena. Astelimme sisään huoltoasemalle ja seisahdimme pöllähtäneenä linjaston viereen. "Jaahas", ajattelin ääneen kulmieni alta. Kello oli hieman yli kaksi ja tunnin päästä lounastarjoilu tulisi päätökseensä. Puolet pakeista oli vaarallisen vajaita ja keittopönttö ammotti tyhjyyttään, eikä lisää ollut kuulemma enää tulossa. Äitini olisi halunnut kovasti juurikin sitä keittoa, mutta joutuikin sitten tilaamaan grillipihvin listalta. Tarjolla oli kuivia (konekuorittuja)perunoita, pakasteesta noukittuja sahalaitavihanneksia, lohta sekä luultavasti pussista lämmitettyä härkäpataa. Salaattipöytä ja leipätarjoilut olivat aika tyydyttävän luokkaa, puoliksi tyhjiä kippoja ja kuivuneita kurkkuja. Kaamean nälän ajamana söin härkäpataa, eikä se nyt mitään pahaa tietenkään ollut, perus linjastokamaa. Mieleeni palasivat muistot kouluruokailuista, enimmikseen perunoiden osalta. Kumista tavaraa.
En minä mikään ruokakriitikko ole, enkä yritäkkään olla, hehheh. Olen kuitenkin huomannut sen, että nyt kun itse on opiskellut kokin ammatin alleen, osaa tarkastella ruokaa, sen esillelaittoa, makumaailmaa ja valmistumisvaiheita raaka-aineesta lautaselle aivan eri tavalla. Tietyt asiat ja niiden tasot taottiin takaraivoon opintojen aikana koulussa sekä TOPpipaikoissa ja niitä on itse tottunut noudattamaan ja vaalimaan. Jos jokin pistää silmään, alkavat ammatin tuomat vaistot hurisemaan korvien välissä. Toisaalta on mielenkiintoista tarkastella erilaisten ravintoloiden menoa ja meininkiä ja samalla keplotella oman ammattiosaamisen kanssa eteenpäin, korvat höröllä ja silmät avoimina. Ehkä tässä vaiheessa omaa työuraa osaa vielä arvostaa ja pitää kiinni kaikesta opitusta kynsin ja hampain. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä ja paloa ja kiinnostusta riittää vaikka muille jaettavaksi. Laantuuko intohimo myöhemmin ja iskevätkö rutiinit ja tasapaksut hommat jossain vaiheessa päälle lumivyöryn lailla, hukuttaen alleen? Muuttuuko kaikki yhdeksi puuroksi, tylsäksi ja yhdentekeväksi? Toivottavasti ei ainakaan omalla kohdalla! Toisaalta tuohon kaikkeen pystyy todellakin itse vaikuttamaan hankkiutumalla mieluisan työpaikan pariin ja pönkittämällä osaamistaan monipuolisella lisäkoulutuksella tai makumatkailulla. Mikä nyt kenellekin sopii parhaiten.
Itse olen tällä hetkellä töissä henkilöstöravintolassa. Sisälläni palaa pieni, sisukas kipinä á la carté - ravintolaan palaamisesta, sillä suurin osa harjoitteluista tuli viihdyttyä kyseisen luokan keittiöissä. Luovuus pursuaa korvista ja kädet kihisevät kaipuusta kauniiden annosten pariin. Oih, ehkä minä vielä joskus löydän paikkani! Tästä riittäisi juttua varmaan postauksen verran, mutta ehkä minä lyön tässä vaiheessa jarrut lattiaan, ettei tämä postaus nyt aivan karkaa käsistä.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti