Eilen pidimme Jamin kanssa hatusta vedettynä lettuzembalot. Kutsuimme paikalle muutamat ystävämme, jotka olivat lähdössä armeijan (siellä hyö nyt nyt marssivat) palvelusta suorittamaan. Teimme tsemppiletuista täyteläisempiä lisäämällä taikinaan mangososetta ja herrajumpe niistä tuli älyttömän maukkaita ! Jauhoja piti lisätä vähän enempi ettei seoksesta tullut liian löysää (edellisellä kerralla tehtiin banaanilettuja ja niiden paistaminen oli todella vaikeaa kun jauhoja oli liian vähän). Lättyjen kanssa pistimme tarjolle omasta puskasta kerättyjä pensasmustikoita, mansikoita, hilloa sekä tietenkin sokeria. Eikä mennyt aikaakaan kun miehet olivat imuroineet koko lettupinolautasen tyhjäksi! Itse kerkesin napata vain yhden yksilön ja vähän jäi semmonen olo, että olisi voinut vielä muutaman lettusen haukkaista...
No mutta hei, en ole hetkeen kertonut, että mitä minulle oikein kuuluu. Pääasialliseti hyvää. Tässä olen kesäloman aikana käynyt tekemässä ekstravuoroja ravintola Albassa ja seurannut vierestä kun Jami painaa duunia Fransmannissa. Hän pääsi myös opiskelemaan JAMKiin! Aivan upeeta! Olen hakenut kovasti töitä ja käväisin jo yhdessä työhaastattelussakin pari viikkoa sitten (ei napannut). Tässä sitä nyt vähän ihmetellään ja katsellaan mitä tuleman pitää. Toisaalta nautin siitä, että aamulla saa nukkua pitkään, mutta olen aina lähtenyt töihin sillä asenteella, että päivä saa sen oman sisältönsä ja siinä samalla saan lisää arvokasta työkokemusta sekä ansioita. Toimettomana kotona nuokkuminen ei ole se mun juttu. Välillä kirjoitan itselleni listan, mitä päivän aikana täytyy tehdä, ettei ahdistus tekemättömyydestä ota yliotetta. Roomeon kanss hengaillaan kotona ja minä hoidan pientä kotiamme sekä parvekkeella nököttävää kasvihuonetta.
Koasilla asumisessa on ilmennyt muutamia ihania epäkohtia. Tänään(kin) jouduin sulkemaan kesken kämpän tuuletuksen ikkunat ja parvekkeen oven visusti kiinni, kun sisälle alkoi valua kannabiksen etova hajupilvi. Minä en tajua kuka sitä kusiruohoa jaksaa poltella?? Kerrosta alempana, rappukäytävässä on joka päivä semmoiset käryt, että henkeään täytyy ylös kävellessään pidätellä. Hyi olkoon. Ja juuri kun alkoi näyttää siltä, että pääsimme rauhalliseen rappuun, niin yläpuolellemme muuttaa äänekäs, tupakoiva tyttöporukka. Ikkunasta ja parvekkeelta huudellaan kavereille jalkakäytävälle, jotka autostaan tööttäysten sekä kirosanojen kuoron saattelemana kyselevät karjuen, että joko lähetään ryyppäämään. Eilen illalla joukkio vietti iltaansa myöhään yöhön (yhden aikaan oli pakko sulkea ikkuna tupakankäryn takia) kovaan ääneen puhuen, ryypäten ja rälläten. Ihankuin asioitaan ja juttelua ei voisi hoitaa pienemmälläkin volyymillä? Ja eikös tupakointi parvekkeella ole kiellettyä? Niimpä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti