sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Metsässä


Lauantaina lähdimme kaverini Sonjan kanssa rämpimään lähimpään löytämäämme metsään, sienien ja puolukoiden (epä)toivossa. "Lähin mahdollinen metsä" löytyi parin kilometrin päässä asunnostani, mikä ei välttämättä ollut maailman paras paikka aloittaa suur-etsintämme. Hei tuol on paljo puita, mennään sinne. Mutta jostain oli kait aloitettava, sillä kummallakaan ei ollut tuon taivaallista tietoa siitä, mistä Jyväskylän seudulta edes löytyisi muitakin sieniä, kuin kärpäs-versioita, saatikka sitä tähän aikaan vuodesta hamuttua puolukkaa. Odotukset eivät siis olleet korkealla. Mukaan olimme pakanneet sieniveitset, muovipussin ja jopa pari pullasutia sienien puhdistukseen. Voi mikä pettymys meitä odottikaan.

Sää oli metsässä kävelyyn mitä mainioin; aurinko paistoi, eikä tuulikaan enää riepponut perjantain lailla takissa kiinni. Hirvikärpäsetkään eivät vaivanneet (heh näin keskustassa), sillä metsän tyyppi taittui enemmän lehtimetsään, kuin männikköön. Sammalmatto oli täysin keltaisten ja ruskeiden lehtien peitossa, mikä teki sienien (mahdollisesta) havaitsemisesta entistä hankalampaa. Puolukanvarpujakin törrötti joka suunnassa, mutta arvatkaapas oliko niissä marjan marjaa? No eipä tietenkään. Haahuilimme ees taas pitkän tovin verran, tiiraillen tarkasti ympärillemme, lakaisten lehtiä tieltämme ja kummastellen. Missä ne kaikki sienet on? Kyllähän niitä nyt metsässä pitää olla, jos niitä kasvaa pyöräteidenkin varrella! Tämä metsä päättikin olla poikkeustapaus. Niitä sieniä ei sitten löytynyt, ei yhden yhtä kappaletta. Kyllä sitä taivasteltiinkin muutamaan otteeseen.

No mutta, onneksi otin kuitenkin kameran mukaan, joten täysin tyhjin tassuin emme metsiköstä poistuneet. Sain napattua pitkästä aikaa muunkinlaisia kuvia, kuin sisältä otettuja räpsyjä. Hieman rakeisiahan nuo ovat, mutta menkööt! Pitäisi useammin lähteä kamera kainalossa vaeltamaan ulos, ihan kaikessa hiljaisuudessa. Teki meinaan terää.
On kyllä pakko sanoa isälle, että vie minut kunnon sienimetsään, ennenkuin menee sesongit ihan ohitse! Pakko saada edes muutama suppilovahvero pakkaseen ihan vaan koska itsepoimitut sienet, oih ja voih sentään.

Huomenna alkaa taas uusi raskas viikko. Paljon on vielä itsellä opeteltavaa ja petrattavaa, ennenkuin oma toiminta keittiössä alkaa näyttää jokseenkin järkevältä päättömän sinkoilun sijaan. Kyllä asiakkaat ovat vähän kieroon katsoneet tuota sekoiluani, eivät olleet ilkeitä tai mitään sellaista, mutta onhan se nyt vähän huvittavaa varmaan vierestä tiirailla, kun tämmöinen untuvikko tyrkätään keittiöön itsekseen. En voi muuta kuin toivoa hiljaa mielessäni, että jaksaisivat olla kärsivällisiä kanssani (toisaalta ei heillä ole muuta vaihtoehtoa :D). Yritys on ainakin kova ja sisulla eteenpäin mennään, vaikka työpäivät tuppaavatkin venyä ja vanua oman hitaan tahdin takia pitkähköiksi. Ei muuta kun päivä kerrallaan, niinkuin kaikki aina sanovat. 

Mukavaa sunnuntaita kaikille <3 Ja hyvää nimipäivää kaikille kaimoilleni (ja Sailoille!)




2 kommenttia: