maanantai 30. marraskuuta 2015

Hämärä




Tähän jäävät minun joulukoristeluni! Tuikut ja valokuusi. Ei punaista, ei tonttuja, kuusta, ei mitään ylimääräistä. Omassa asunnossani en tule tätä joulua kuitenkaan viettämään - joten miksipä sitä nyt sen kummemmin sitten koristelemaan. Jouluksi nokkani kääntyy kohti Saarijärveä ja sievä kaksioni saa viettää ensimmäisen joulunsa yksinään. Nyyhkis.
Ah, joululoma kolkuttelee kohta ovella. En malta odottaa sitä autuasta hetkeä, kun saan istua takkatulen ääressä, hämärässä olohuoneessa perheeni seurassa, hörppiä glögiä ja kuunnella englanninkielisiä joululauluja (- tai enyaa/gregoriania). Suomalaiset versiot syövyttää tärykalvot + niitä soi nyt jo kaiken maailman kauppakeskuksissa - yh. Meidän jouluissa on aina ollut jonnin verran eroja, eikä meillä ole oikeastaan ikinä ollut mitään varsinaisia perinteitä. Aina ei jaksa keittää riisipuuroa, lahjat jaetaan millon kellonaikaan huvittaa (pienempänä oli kauheeta odotella sinne iltakuuteen saakka huhhuh!), joskus sukuloidaan ja joskus ei... toissajouluna oltiin muunmuassa käymässä Ruotsissa ja muutama vuosi sitten kävimme äidin kanssa Luomajärven Hevoskievarissa jouluaamuna parin tunnin vaelluksella.  Pyhänä kotiin lompsiva isoveljikaksikkokin on esittänyt toiveitaan, mitä joulupöytään minun pitäisi taiteilla. Lihapullia taisi olla listassa kahteen kertaan. Ja graavisiikaa isän puolesta, aijaij nam nam. Ei myö perinteistä jakseta stressata, eikä kyllä jouluna kuulukkaan. Pääasia että koko perhe on koolla!

Se joulusta.
Olen ollut tässä taas hieman hiljaiselolla. Viikot ovat pääasiassa menneet töissä ja levätessä. Lievää uupumusta pukkaa, mutta onneksi tahti on pysynyt tasaisena, eivätkö päivät tunnu liian raskailta. Roomeokin ilmestyi viimein asuntooni paikkoja karvaamaan <3 Hiljaa hyvä tulee. Tulevana viikonloppuna hyvä ystäväni Alisa tupsahtaa luokseni ja tiedossa olisi kanakeiton taiteilua ja sataprosenttista chillausta ~

Kuulemisiin!






2 kommenttia:

  1. Voi juku voi juku täällä toinen joka kuuntelee jouluna vain Enyaa ja Gregoriania (joskus myös vähän Rajatonta, etenki niiden versioo siitä ihanasta mikä se on mis lauletaan et tonttu ei vain saa unta)! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi juku! ihana xD
      Joo ei suomalaisia lauluja meijän huusholliin thanks. Kyllä muut hoitaa sen laulupuolen niin paljon paremmin :D

      Poista