maanantai 27. heinäkuuta 2015

Hei hei mitä kuuluu


Aamulla heräsimme Jamin kanssa samaan aikaan kellon pirahtaessa kahdeksan maissa soimaan. Olin edellisiltana tehnyt lupauksen itselleni, että lähtisin aamulla heittämään jonkun pienen juoksulenkin samaan aikaan kun mies lähtisi töihin. Silmät ristissä ja utuinen olotila päällä, sängyn huutaessa nimeäni oli vaikea olla jäämättä sängynpohjalle makoilemaan, mutta sain kuin sainkin rykäistyä itseni pystyasentoon. Sänky tosin jäi petaamatta.

Luulin viileässä aamuilmassa suoritetun lenkin piristävän ihmeellisesti, mutta vaikutus olikin päinvastainen. Lihakset hellinä ja pää solmussa olisi vain voinut kaatua päistikkaa takaisin vällyjen väliin, mutta onnistuin jotenkin maagisesti harhauttamaan itseäni tiskaamalla ja pyykkiä pesemällä. Roomeokin huusi korvanjuuressa, joten hiljaisuus ei päässyt laskeutumaan. Kulutin aikaani katselemalla Housea, käymällä kaupassa ja innostuin jopa kokkailemaan! Helpon sadepäivän spagettivuoan ohjeen voit lukaista täältä. Nimensä veroinen ja erittäin maukas ja nopeasti valmistettava ruoka, josta riittää moneksi päiväksi. Vuokaa voi myös muunnella omien mieltymyksiensä mukaan helposti. 

Tamás tosiaan lähti eilen ja samankaltainen tyhjä tunne palasi, aivan kuten silloin, kun hyvästelimme hänet Unkarin puolella. Vettä satoi koko päivän kaatamalla ja kastuimme sateenvarjojenkin kanssa ihan kiitettävästi kävellessämme Kuokkalasta Matkakeskukselle. Kun Tamás oli kiivennyt bussin kyytiin, menimme Jamin kanssa juomaan kupposet kuumaa, ennenkuin käppäilimme takaisin kotiin sadepisaroiden piiskamana. Loppupäivä menikin kotia siivotessa ja löhöillessä.

Tällä viikolla menen torstaina aamulla työhaastatteluun, Iik ! Saapas nähdä mitä se poikii vai poikiiko mitään! Samana päivänä hyppään myös äipän kyytiin ja hurautamme myöhemmin päivällä Saarijärvelle. Taidan mennä kurkistamaan mustikkametsään, jahka sieltä löytyisi jotain kotiin tuotavaa! Jamilla on tulossa kova viikonloppu, kun Jyväskylän valtaa suuri rallitapahtuma ja miekkonen on töissä hela dagen x 2 vai oliko se jopa 3. Huh.
Noh, kyllä tämä tästä, viikko ja päivä kerrallaan!

Oih, muutama lukijakin on tullut lisää! Vitsit, tervetuloa seruailemaan ja kaunis kiitos! :) ♥

2 kommenttia:

  1. Sulla on ihania ruokakuvia ja lueskelin yks ilta vaikka kuinka kauan noita sun kokkikoulu-ajan postauksia. Mä ite keskeytin kokkikoulun muutaman kuukauden jälkeen ja sun postaukset sai mut melkein haikaileen takasin :D No ei ehkä sentään, se ei sopinut mulle, mutta on tositosi kiva lukee kokemuksia toisenlaisesta näkökulmasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! :) ihana kuulla, että olen saanut aikaan tuonkinlaisia tuntemuksia kirjoutusteni kautta! Minulla oli alussa vähän samanlaisia fiiliksiä kesken jättämisestä ja karmeat kantamukset epävarmuutta harteillani opintojen alussa, mutta kyllä se kipinä sitten syttyikin loppujen lopuksi! Mukavaa jos olet viihtynyt blogini parissa ! 😊

      Poista