Viimeistä viedään

Eilen korkattiin kyllä todellakin kesäloma virallisesti päättyneeksi. Lähdimme Jamin ystävän Eemelin veneellä jälleen kerran kohti Äijänniemen pientä retkipysäkkiä. Lämpöä ja aurinkoa riitti pitkälle iltaan, eikä hartioille tarvinnut vetäistä pitkähihaista lämmittämään. Miehillä oli rento meininki päällä ja naurua repesi tuon tuosta, mutta omaa mieltäni en vain saanut asettumaan yksi yhteen tyyntyneen järven kanssa. Päivällä olin saanut puhelinsoiton, jonka sisältö myllersi pääni sisällä kuin kuohuva, myrskyävä meri. 

Maanantaina selviydyin kunniakkaasti työhaastattelusta. En kuitenkaan lähtenyt kotiin aivan lottovoitto- mielellä. Tiesin vastavalmistuneena, että taidoissani olisi vielä petrattavaa monen monella kantilla ja että en ehkä ole aivan valmis haluttuun työnkuvaan. Kaikki voisi mennä pieleen. Mutta haastattelijalla oli aivan muut aikomukset mielessään. Eilen puhelimen pirahtamisen jälkeen sain kuulla, että "paikka olisi sinun, jos otat haasteen vastaan". Tuohon en osannut vastata muuta kuin Saijamaisesti että "HUI". Mieli muuttui tyhjäksi kankaanksi. Sillä siunatulla sekunnilla päiväni oli käännetty päälaelleen, matot potkittu seinille ja mehut purskautettu lattialle. Että joo, mulla olisi nyt siis työpaikka. Niin lähellä. Ei tarvitsisi sanoa, kuin kyllä kiitos.

Toisaalta olo on sinänsä helpottunut. Niin on vanhemmillakin. Kaveritkin oikein iloissaan - ei sillä ettenkö minäkin olisi. Enää ei tarvitsisi stressata (ainakaan hetkeen) uusista työhaastatteluista tai hakemuksista. Ei siitä, riittäisikö rahat ja voiko kaupasta ostaa vaikkapa ekstrana karkkipussin. Nyt olisi tilaisuus hypätä tuntemattomaan, ottaa siitä kaikki irti ja kehittää itseään. Niin ritarilliselta, hienolta ja sokerisen suloiselta se kuulostaakin, mä oon ihan paskanjäykkänä, ahidistunut. Mua pelottaa. Ja ihan loogistahan se on. Uusi ja outo työpaikka, oudot työmatkat, outoa outoa outoa. Kunnes se ei olekaan enää outoa. Mutta se aika ennen sitä outouden katoamista onkin sitä hullunhauskaa stressin yliannostusta, hermoilua ja panikointia. Kyseisessä työpaikassa, työn alkaessa, minulla on 4 päivää aikaa perehtyä työpaikan toimikuvaan, tehtäviin ja menetelmiin poisjäävän työntekijän kanssa. Apua. Arvatkaa kuka raahaa muistikirjat ja nauhurit mukaan.

Mitä mä sitten tuolla paikassa tulen tekemään...yksin? Noh, hoidan aamupalan esille (ja  pois), valmistan lounaan (ja otan pois), hoidan kassaa, leivon, siivoan ja kyyditsen kahvia kokouksiin. Ei todellakaan kuulosta pahalta, vaan nimenomaan semmoselta hommalta mitä tykkäänkin tehdä. Ja millasta olen myös tähän elämäntilanteeseen ajatellutkin. Luulempa myös, että jahka tästä ahdistuksesta ja jännityksestä pääsen eroon, työt alkavat kunnolla ja hommat alkavat (aikanaan) sujumaan niin tulen kyllä viihtymään tuolla vallan mainiosti. Miksipä en?

Yksin työskentelyssäkin on hyvät ja huonot puolensa. Olen todella kova kyselemään, mutta tuolla joudun kysymään kaiken itseltäni. Ei ole ketään keneltä varmistaa, oliko se paistolämpötila nyt 220 vai 200? Puuttuko multa nyt jotain tai mitäs sitten jos kassakone sekoaa? (Okei näiden ajattelu ei ainakaan taida auttaa tähän ahdistukseen.). Mutta toisaalta, kun muita häiriötekijöitä ei ole, pystyn keskittymään tekemisiini kunnolla. Paljon hullunkurisia tilanteita on varmasti luvassa ja luultavasti niitäkin hetkiä, kun itku on kurkussa, vituttaa ja haluaisi vaan lyödä hanskat tiskiin. Mutta arvatkaapa mitä?

Mä oon päättäny ottaa ton haasteen vastaan. 

Häiden hurmaa

Nyt kyllä minua puri pienen pieni (suuren suuri) hääkärpänen. Ja ihan aiheestakin! Tänään pidettiin Jamin veljen, Jerrin, ja hänen ihastuttavan vaimonsa Veronikan hääpippalot Vaajakoskella, jonne tiemme kävi iltapäivällä Jamin isän kyyditsemänä. Minä puin päälleni tätini pienentämän keltaisen mekon, jonka piti alunperin olla valmistujaisissakin päällä. Ihanaa kun pääsi käyttöön, sillä tykkään tuosta mekosta todella paljon, nyt varsinkin kun se pysyy päällä...

Hääpaikka oli kaunis, elämää nähneen, mutta hyvänä pidetyn - rintamamiestalon pihapiiri, joka oli koristeltu kauniisti kukilla ja sään sallimalla auringonpaisteella. Tunnelma oli alusta asti lämmin ja vieraat viihtyivät paikan päällä paremmin kuin hyvin. Saimme syödäksemme runsaan salaattipöydän, Jamin äidin tekemiä karjalanpiirakoita ja kauniita, oih niin kauniita kakkuja. Itse harvoin eksyn kahvipöydässä kakkuihin koskemaan, mutta tänään yllätyin positiivisesti. Hatunnosto juhlien ruokien eteen vaivaa nähneelle kokille!
Juhlissa oli myös aivan älyttömän viihdyttävää ohjelmaa, kuten Säärimalli 2015, jossa ylävartalot roskasäkkeihin piilotettuina (huh hellettä) juhlien 4 miespuolista osallistujaa joutuivat keikistelemään tiukkojen tuomarien edessä pisteitä haaliakseen. Oli siinä kyllä naurussa pidättelemistä, osallistujilla kuin katsojillakin. Onneksi eksyi kamera mukaan... ! Ohjelmassa oli myös tietovisaa sulhanen vs. morsian, pientä esitelmää, lisää syömistä, sekä tietenkin puheita.

Jerrin pitämä puhe sai palan kurkkuun, oli lähellä ettei itku seurannut perässä. Voi sitä rakkauden määrää.

On ne vaan ihana pari !

(Me jäykkikset haha :D  ) Kyllä nyt väsyttää ja on kiva kömpiä kohta peiton alle lämpimään kaakaokupposen ja leipien kera Housea töllöttämään. Maanantaina olisi sitten työhaastatteluun meno! Saattaa kohta alkaa jänskättää hui! Hyvää loppuviikonloppua kaikille! <3

 

Saarijärvi visit via phone

Se tunne kun otat kameran laukusta ja huomaat, että akku on jäänyt kotiin laturiin. Ei hele. Noh, tämä postaus onkin täynnä kännykkäkuvia! Olkaat hyvät. 

Tulin tänään taas vaihteeksi Saarijärven suunnasta äidin huomasta. Menomatkalla käväisimme mummun ja papan luona syömässä herkullista kuhakeittoa (ah mummulan helmiä <3) ja kyytsimme pappaa hammaslekurille. Kävimme syöpöttelyn jälkeen HalpaHallissa ostamassa kermaviiliä, mutta eksyimme houkuttelevan halvoille vaateostoksille heti ovista sisään astuttuamme. Sieltä tarttui mukaan itselleni valkoinen, ihana eläväpintainen ruutupaita sekä lahkeista kapenevat  harmaat collegehousut. Ostin Jamille myös uuden hupparin sekä söpön t-paidan, joka odotti rekissä viimeisenä orpona noutajaansa. 

Mummu lähti mukaamme käymään Riihikartanossa keräämäss marjoja. Menimme yhdessä kykkimään mustikkapuskaan hyttysten imettäviksi. Itse jaksoin kerätä lähes litran verran mustikkaa ja mummu vaihtoi marjapuskaa kesken kaiken punaviinimarjaksi ja sai haalittua muutamia litroja talteen lintujen armoilta. Joimme iltapäiväkahvit kahdestaan äidin nukkuessa takapihalla nurmella, viltin alla, kissa kainalossaan. Juttelimme mummun ja papan seurusteluaikojen alusta ja voi huokaus. Miten maalaisromanttista ja selkeätä touhua. Ei ollut tinderiä tai facebookia silloin! Vaan suoraa , rehellistä ihmiskontaktia. Lavatansseja ja muita kirmoja, voi että, pikkusen iski kateus.

Juttelun lomassa tein herkullisia viuhka- uuniperunoita, salaattia ja lehtipihvejä. Äiti oli onnessaan kunnon ruuasta, oli kuulemma npaostellut pelkkää perunaa kuluneen viikon. Voi toista !

Illalla saimme vielä tarmokkaan kohtauksen lähteä metsästämään kanttarelleja. Halusin sieniä, ha-lu-sin. Kun muillakin oli ja torilta en suostu ostamaan. Menimme läheiseen metsään kotitien toiselle puolelle. Ilta-aurinko roikkui alhaalla pilvien lomasta ja järvi oli tyyni. Pääskyset lentelivät kirkuen taivaalla. Metsän pehmeässä sammalikossa temmellys oli vaivalloisen hidasta, kun takana voivotellen kävellyt äiti taivasteli kaikkia niitä mustikoita, jotka menisivät hukkaan. Niinpä hän pisti tohinaksi ja mussutti mustikkaa ennätystahtiin, Minä taas en tohtinut pysähtyä pulleita marjoja syömään, kun mielessä kimalteli kirkas kuva kullankeltaisista sienistä, tirisemässä voin kanssa paistinpannullaa. Vaan kun ei niitä kanttarelleja mistään löytynyt. Ei sitten mistään.

Vaihdoimme kuusimetsiköstä lehtimetsään paremman saaliin toivossa. Vaikka kantoja, kaatuneita puita ja kivekköä löytyi tuon tuosta, ei kanttarelleja kuitenkaan missään. Vaan homeisia kärpässieniä ja muurahaisia. Äiti löysi tällä kertaa mustikoiden sijasta kanervia. Nappasi niitä sangollisen ja istutti pihaan. Ja minä jäin ilman sieniä.

Paluumatkalla kotiin pysähdyimme vanhan mansikkaladon vierustalle poimimaan punaviinimarjoja. Niitä saatiinkin täysi sangollinen. Veimme ne mummulle seuraavana päivänä.

Aamupalaa seuraavana aamuna nauttiessamme selasimme Ikean, Jotexin ja muiden nettikauppojen sivuja ja ahmimme ihania sisustusideoita sisäämme imurien lailla. Päätimme Jamin kanssa (facebookin välityksellä) hankkia meille ainakin uuden ja pienemmän sängyn (nykyinen on 160cm x 180cm kokoinen hirviö), uudet työtuolit sekä pimentävän rullaverhon makuuhuoneeseen (sitten kun on rahaa, heh). Jahka molemmilla on tietokoneet ja muut pelit kunnossa, siirrämme kummankin omat koneet olohuoneeseen ja telkkarin makuuhuoneeseen. Sitten alkaa semmoiset lanit ettei mitään rajaa! Tänään saimme uudet näppikset, kirjoitan niistä seuraavassa postauksessa enemmän!

Lähdimme yhdeksitoista keskustaan ja minä pääsin vihdoinkin istumaan parturin tuoliin! Kauan haaveissa ollut pehmennyskäsittely toteutui viimein ja sain haaveilemani kiharat - oih. Minulla on luontaisesti erittäin suorat ja lätyskät - mutta silti todella paksut hiukset, joten tämä pehmennys kevensi ihan mukavasti ja antoi sitä kaivattua ilmavuutta. Tähän pituuteen nämä käkkärät käyvät mielestäni hyvin ja tykkään lopputuloksesta kyllä todella paljon <3

Nyt on hyvä fiilis ja perjantaina tunnelma nousee kattoon kun Hannele saapuu taloon! Huominen päivä meneekin siivotessa.. Mukavaa loppuviikkoa kaikille !

Elektroniikkahulluutta

Oho taulu vinossa *juoksee suoristamaan*
Jaa niin miksi pelkät kehykset? No nuo ovat tuolla oven takana jo jonkin aikaa seisoskelleet ja ajattelin tylsyyttäni ripustaa ne seinälle, vaikka ilman sisältöä. Jonkinlaiset julisteet niihin olisi tarkoitus hankkia, mutta minkälaiset niin siitä ei ole vielä mitään tietoa. Maailmankarttaa? Ehkäpä, ehkäpä. Vaihtelin tylsyyden rievuttamana pikkuisen järjestystä - mitä täällä asunnossa nyt kykeneekään - ja nyt mieli voi taas levätä hetkisen. Pulputtava Indoor Garden siirtyi isän korjaaman lipaston päälle eteisen penkin viereen ja näin sain vihdoinkin ruokapöydän tyhjäksi. Mummun tekemä pitsiliina pääsi pöytää koristamaan. Eteisessä ollut pikkulipasto (anteeksi pikselimössö) sai vapautuksen avaintaulusta, joka siirtyi roikkumaan peilin viereen seinälle. Olisin ripustanut sen lipaston yläpuolelle, mutta vastassa olisi ollut katala betoniseinä. Lipastolle pistin myös kukkasen. 

Toinen kehys pääsi makkarin seinälle ja ikkunalaudatkin saivat uudet koristukset. Vielä kun jaksais kaivaa sen imurin tuolta kaapista...

Mutta otsikko, elektroniikkaa? Kyllä vuan! Tänään tilattiin minulle uusi tietsikka, huh, kyllä tuo Acerin läppäri alkoikin jo lahoilemaan yli neljän vuoden palveluksen jälkeen. Kunnon pelikonetta olisi siis tulossa, näyttö on jo valmiina ja tänään tilattiin molemmille myös uudet Razerin mekaaniset näppäimistöt (tämä Jamin Deathstalker mennöö sitten myyntiin). Kävimme myös keskustassa tänään ostamassa minulle uuden hiiren - pelihiiren nimenomaan. Päädyin hetken pyörittelyn jälkeen tämmöiseen Logitechin G402 Hyperion Fury nimiseen pöytälemmikkiin. Kotona testauksen jälkeen ei voinut muuta kuin hymyillä. Jos tämä hiiri on jo näin mainio, en malta oottaa että kaikki vempeleet on kasassa uudella tietokonepöydällä (joka tilattiin myös tänään, Ikeasta) ja pääsen pelejä rallittamaan!

Huomenna lähden äidin seuraksi yhdeksi yöksi Saarijärvelle ja perjantaina Hannele kurvaa viikonlopuksi luoksemme ♥ Kiva viikko siis tulossa :) Mukavaa viikkoa myös teille kaikille! 

Voihan motivaatio!

Eilen ja tänään oli ensimmäiset työvuoroni StaffPointin kautta! Hurraahuuto työnteolle! Olen koko kesän ollut tekemättä oikeastaan mitään, joten oli korkea aika astua taas työnteon äärelle. Sain jo haastattelussa käydessäni hirveän määrän motivaatiota ja hyvää fiilistä ja se vain jatkui nyt saadessani vetää niskaani jälleen armaan kokkitakkini. Tuli semmoinen fiilis, että saan varmasti sopivia hommia, sellaisia joista on hyvä aloittaa ja ei tartte turhia jännitellä. Ja näin se kuulkaa oli, aivan nappisuoritus. Sopivasti haastetta ja mukavaa tekemistä.

Olimme muutaman muun staffilaisen kanssa osana suurta tapahtumaa Paviljongilla, johon osallistui enimmillään melkein 900 ihmistä. Vuorot koostuivat banketista (kokosimme liukuhihnan tavoin pääruoka-annoksia), siivoamisesta, pöytävahdin tehtävistä (seisotaan linjaston vieressä ja varmistetaan, että ruoka riittää) ja ruokien sekä astioiden roudaamisesta. Vaikka vuorot olivat alle seitsentuntisia, hommien raskauden takia päivät tuntuivat kyllä samanpituisilta. Raskainta oli ehkä tänään suoritettu pöytävahtiurakka, johon osallistui yli 700 ihmistä lounaan muodossa. Jokainen pöytävahti piti huolta omasta pöydästään, jonka molemmin puolin oli kaksi linjastoa. Kippoja ja kuppeja piti täydentää pääruokien ohella ja kyllä siinä hiki tuli niitä kantaessa!

Olen kainostelematta todella tyytyväinen itseeni ja iloinen tästä yllättäen ilmestyneestä positiivisesta ja innostuneesta asenteesta. Mistä tää oikein tuli?? Noh, hälläväliä! Näillä eväillä on hyvä jatkaa! Jesjesjes!

Onko teillä toiveita postauksien suhteen? Ideoita kaivataan ... ^^

Ralleja karkuun !

Tulin eilen tätini kyydillä takaisin Jyväskylään, vaikka alkuperäinen ajatus oli tulla äidin kyydissä vasta tänään. Oli tosi mukava päästä rallihälinästä Saarijärvelle,  nauttimaan hiljaisuudesta - ja runsaasta sateesta sekä ukkosesta. Latvalan ajoa kuunneltiin silloin tällöin radiosta, mutta eipä se voittaminen yllätyksenä tullut! Hyvä Suomi ! Roomeo jäi vielä nauttimaan ulkoilusta ja maalla olosta vielä viikoksi, ja sillä aikaa minä saan viettää hetken kissankarvatonta - sekä hiekatonta viikkoa. Tänään siivosinkin koko huushollin, kyllä nyt on taas siistiä! Ei tarvitse tallustella villakoirien ja hiekanmurujen päällä.

Kotona kävin Roomeon kanssa pihassa mustikassa, nyhdin pensasmustikkapensaan helmoista rikkaruohot, istutettiin isän kanssa vadelmapensas ja käytiin saunomassa. Päivät menivät Housea tuijotellessa sekä myös ommellessa. Uloskaan ei viitsinyt moneen otteeseen mennä, kun vettä  sateli runsaammanpuoleisesti. Ruokaakin ennätin sisällä löhöillessäni tehdä, nimittäin kasvisgratiinia. Aikomuksena oli myös taikoa jonkinmoista lehtikaalirisottoa, mutta tuota gratiinia tuli niin mahottomasti, että sillä elettiin koko viikonloppu ! Oli kyllä ihana mennä kotiin, on se aina yhtä ihanaa. Vielä kun joskus saisi taas Jamin mukaan niin olisi ihan täysi kymppi.

Kyllä eilen väsytti vaikka mittään en ollut kotona tehnyt. Simahdin jo kahdeksan aikaan ja heräsin aamulla samoihin aikoihin. Huhhuh! Noh nousinpas sitten tikkana ylös ja aloin siivoilemaan kämppää tasaiseen tahtiin. Jami heräili kymmeneksi töihin ja lyllersi paikasta toiseen hääräilemiseni seassa. Hänen lähdettyään töihin imuroin, luuttusin ja hinkkasin koko asunnon puhtaaksi, listoja ja kukkaruukkujen alusia myöten. Olen tullut äitiini tämän siivousvimmailun kanssa, ei mitään epäilyksiä sen kanssa!

Äidistä puheen ollen! Kävimme tänään shoppailemassa Palokassa ja sieltä tarttui mukaan muun muassa Clash Ohlsonilta (karmea kauppa, ei pitäisi minua päästää sinne ollenkaan) hilloja varten muutamat suloiset purnukat ja niihin mustia tarroja, (joihin pystyy kirjoittamaan liidulla) sekä suloinen taskukalenteri, joka muuten tulee nyt tarpeeseen kun syksy sekä työt alkavat rullailemaan! Lisäksi ostimme Sinellistä pikkuisen askartelutarvikkeita (saakelin kallis kauppa sanon minä) ja kipaisimme ostamassa ruokatarpeita. Kävimme myös lounastamassa Caffitellassa.

Aiheesta kukkaruukkuun. Olen tässä jo jonkin aikaa painiskellut oman pukeutumisen ja sen oman tyylin etsinnän kanssa. Mielessä on myös pyörähtänyt stylistilla käynti, missähän semmoista toimintaa löytyisi?

Olen vähän niinkuin kolikko; minulta löytyy kaksi puolta;; se wnb- naisellinen ja rennonrempseä. Vähän aikaa sitten ostin H&M'ltä ensimmäiset rihkamasormukset ja jotenkin aina kun sujautan hopeisia rinkuloita sormiini, käsille tulee paljon sirompi olo? Vaikka tosin nakkisormeni pikkuisen ehkä pursuavatkin sormusten lomasta, hehheh, mitäs pienistä!
Tykkään hirmuisesti pitää villatakkeja, pitkäketjuisia kaulakoruja sekä yksivärisiä paitoja. Slim- ja low waist farkut ovat myös vakkarikäytössä - korkeavyötäröisiä farkkuja en voisi harkitakkaan, sillä niiden vyötärö löytyisi pian meikäläisen kainaloista. Terveisin lyhytkroppainen. Oikeanmallisten housujen löytyminen on myös itselle oikea taistelu aina vaatekauppaan eksyessäni. Normaalipituiset housut tuppaavat olemaan aina sen 15-20 cm liian pitkiä ja ainoa malli mikä aniharvoin istuu on juurikin nämä pillifarkut, matalalla vyötäröllä. Nilkkapituisia housuja olen yrittänyt etsiskellä, mutta viimeksi kun semmoisia kokeilin, 34 koon pöksyt eivät istuneet mistään kohdin oikein mitenkään. Hmm. Pituutta minultahan löytyy siis 151 ja puolikas sentti, joten melkeinpä kaikki vaatteet mitä vaatekaupoissa sovitan, ovat aina joko liian pitkiä tai liian suuria muuten vain. Normaalit t-paidat, colleget ja hupparit. Olen alkanut ostamaan normaalia lyhempiä t-paitoja (napapaitoja??), sillä ne eivät yllä reisille saakka, kuten muut paidat. Collegen näyttävät päälläni small- kokoisina enemmänkin M-XL kokoisilta, enkä jaksaisi niitäkään aina alkaa pienentämään (poikkeuksena se Metallican huppari, se on aarre). Monet ovat myös kehottaneet käymään katselemassa lastenosastolta vaatteita, mutta sieltä harvoin löydän mitään sellaista, mitä haen, vaikka tarjonnat ovatkin melko samanlaiset aikuisten- sekä nuorten puolella.

Kotona viihdyn enimmäkseen löysissä vaatteissa, hih, kukapa ei? Haaremit, collarit, legginsit, keikkapaidat ja villapaidat/ takit, ehdottomia lemppareita. Rakastan vaatteissa sekä rauhallisia, että räikeitä värejä. Tällä hetkellä olen tykästynyt hopeaan, harmaaseen, sinapinkeltaiseen sekä muihin syksyisiin väreihi. Sininen on myös yksi ikuisuuslemppari.

Haluan oppia pukeutumaan omalla persoonallisella tavallani, hukkumatta massaan. Sellainen tyyli olisi ihana, josta uhkuu se "minuuteni" ja joka saisi ihmiset sanomaan että "hei tuo on ihan sinun näköinen!" paita, koru, kenkäset tms. Kirpputorille olen jo kasannut kassillisen vaatetta ja lisääkin löytyisi varmasti. Olisi niin vapauttavaa tyhjentää koko kaappi ja aloittaa vaatteiden hamuaminen ihan puhtaalta pöydältä.

Huhheijjaa, on näitä "kriisejä" kyllä joka kelkkaan!