Ei kiire mihinkään

Olipas harmooninen sunnuntai-aamu. Heräsin jo aikaisin, hui, ennen kahdeksaa. Aurinko paistoi heleästi sälekaihtimien lomasta huoneeseen. Oli jotenkin utuinen olo ja peiton alla oli ihana loikoilla, ajatukset nollilla. Onnistuin jotenkin huijaamaan itseni lyhyelle juoksulenkille - viimeksi olin vetäissyt lenkkarit jalkaan juoksumielessä muutama kuukausi sitten. Hupsista. Taisin jolkotella menemään pikkuisen liian lujaa kirpeässä aamuilmassa, sillä kotiovelle päästyäni jokaista mahdollista paikkaa pisti ja henkeä ahdisti. Hengitystaktiikkakaan ei ihan tainnut olla hallussa. Sisälle päästyäni innostuin (mikä mua vaivaa??) tekemään inhokki listalleni aina yltäneitä lihaskuntoliikkeitä ihan yläasteelta saakka; vatsalihaksia. Ei siitä sen enempää, taisi varmaan jäädä yhteen päivään nämä mun päähänpistot ja "parempi ja aktiivisempi elämä" - liikkumiset. Noh, ainakin paikat on kipeenä!

Kuvissa näkyy muuten nyt pikkuisen (taas) tätä asuntoa, lähietäisyydeltä tosin, koska kittiputken pikseleitä en kyllä jaksaisi alkaa tänne jakelemaan. Laajaukvaobjektiivia odotellessa (kun olisi ensin varaakin...). Horslunde- työtuoli oli napakymppi; pyöreä, pehmeä ja tukeva. Kauppaan astellessani ja tuolin nähdessäni en oikeastaan harkinnutkaan muita istuttavia härdeleitä, onneksi ei tarvinnut! Plus tuo takamuksen alle ujutettu tekokarvaviltti on piste i:n päälle. Ah!
Vielä kun saisi eteiseen lampun, makkariin verhotangon + verhot ja uudet tyynynpäälliset sängylle. Äidin kanssa olisi tarkoitus suunnata ensi lauantaina ikeaan, taas vaihteeksi! Haluaisitteko sieltä ostospostausta? :)

Launtaita kaikille !

Voi vitsi, miten hyvältä tuntuikaan herätä aamulla seitsemältä ja ajatella, että saa rauhassa loikoilla niin pitkään kun huvittaa. Tuntui oudolta herätä silloin, kun ulkona oli jo valoisaa. Heräsin karmeaan nälkään ja lievään kurkkukipuun. Kroppa tuntui ilmaisevan närkästystään myöhästyneestä aamiaisaikataulusta - viikolla kun olin tottunut syömään aamupalaa jo viiden aikaan. Popsittuani leivän ja kulhollisen puuroa kapusin takaisin sänkyyn ja vetelin unta vielä roimat pari tuntia, välillä heräillen. Kylläpäs väsytti.

Kävimme äidin kanssa tänään vähän ostoksilla. Olin jo kauan hamunnut pienempää - ja varsinkin kolmijalkaista sohvapöytää ikean lack- pöydän tilalle ja ah - JYSKissä olikin alennukset käynnissä - halleluja! Ylimmässä kuvassa oleva pikkuruinen pöytä lähti mukaan kuin leppäkeihäs, kahdellakympillä. Ostin samaisesta liikkeestä myös uuden työtuolin, siitä laittelen kuvaa hieman myöhemmin. Ihana ihana äiti osti minulle myös uuden sänkypeiton ja pyöreille jakkaroille pehmusteet.
Kävimme myös ostamassa Kodin1:stä eteiseen lampun (ihana kuparinvärinen rautakehikko, uh) - jota en kyllä vielä saanut valitettavasti paikoilleen. Puuttuu lamppu ja asentaja - eli iskä. Noh, ehkä tulevalla viikolla saan eteiseen pikkuisen valoisammat tunnelmat! Nostin seinälle myös kellon ja sohvan yläpuolelle julisteen. JYSKistä olisi tarkoitus ostaa hunajakennon muotoiset lokerot, jotka asennan tietokonepöytäni yläpuolelle. Ihana kun on tilaa ja tyhjiä seiniä mitä täytellä !  Jotenkin terapeuttista touhua tämä sisustus.

Huomiselle ei ole mitään ohjelmaa, ehkä ihan hyvä vaan. Ajattelin piirtää, saa nähdä miten käy.

Uusi alku

Eilen saatiin muutto kahdessa tunnissa pakettiin. Taakse jäi kaikuva asunto ja tyhjät huoneet, kissanverkko parvekkeelle. Eilen olisi muuten mennyt yömyöhään, ellei äiti olisi jäänyt kauppareissun jälkeen minua illalla auttamaan. Hän teki minulle aamuksi eväät valmiiksi töihin, maukkaan iltapalan ja petasi sängyn. Passitti suihkuun ja ohjasi valmiiseen pöytään. Pääsin peiton alle yhdeksäksi, ihan omaan sänkyyn, omaan asuntoon. Radio soi hennosti olohuoneessa. Uni tuli ennätysvauhdilla. Näin unta, että kaikki hampaat tippuivat suusta. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Äiti sanoi että onnea, mutta pitääpä tarkistaa ettei ollut vihjaus ajan varaamisesta hammaslääkäriin ...

Tänään poljin aamulla pimeyden keskellä kännykän mykän navigaattorin avulla kohti työmaata. Meinasin alamäessä ajaa ojaan. Lenkkeilijä katsoi varmasti kieroon holtitonta ja huoppuvaa ajoani. Pyörälenkin ansiosta ei tullut ihan heti tokkurainen olo, mutta jalkoja väsytti entistä enemmän. Varsinkin kun edellisenä iltana olin ollut jalkeilla aamu viidestä saakka ilta yhdeksään. Huh.
Töissä oli mukavaa. Tasaista hommaa, juuri sellaista mistä pidän. Sellaista mikä sopii mulle paremmin kuin hyvin tähän elämäntilanteeseen. Ensi viikolla vaihdan suuresta keittiöstä takaisin alkuperäiseen toimipaikkaani. Kuviot muuttuvat. Keittiön koko pienenee yli 300 hengen ruokintakapasiteetista vähän yli kolmenkymmeneen. Työskentelen yksin porukan sijaan. Kaikki pitää tehdä itse. Pelottaa, etten pärjää, että unohtelen, panikoin enkä ehdi. Ruoka epäonnistuu tai vielä paremmin; että minä epäonnistun. En halua tuottaa pettymystä, enkä halua todellakaan menettää tätä työtä. Huh.

Tahtoa ja sisua löytyy tehtävään ajatuksen tasolla, mutta tiedän, että paikan päällä sormi menee takuulla suuhun monessa tilanteessa. Pientä tekemistä on niin paljon itse ruoanvalmistuksen ohella, että pakostikin nousee huoli siitä, että jokin pikkujuttu - joka on kuitenkin vallan tärkeä - pääsee unohtumaan. Ja tiedän, että tekemällä oppii, mutta saahan sitä nyt stressata ja miettiä, saahan?? Uusien juttujen opettelu on välillä niin hankalaa ja puuduttavaa touhua, että epätoivo tuppaa tuon tuosta lyömään lekalla päähän. Äh, olisipa kokemusta, ilman kokemusta.

Koitan nauttia ny tästä tasaisesta viikosta niin paljon kuin voin. Viikonloppuna en tee yhtään mitään.
Hyvää loppuviikkoa kaikille! 

ps. Uudesta asunnosta tulee kuvia jahka jaksan kuvailla :)

Pintaraapaisu

Tässä se nyt on! Tyhjä kangas, joka odottaa maalaamistaan. Ensi viikon alussa tähdätään siirtämään kaikki tavarat yhdellä rykäyksellä paikasta a paikkaan b isän veljen avustuksella. Hui että, jännittää! Ihastuin ihan totaallisesti tuohon kämppään. Haukoin ovesta sisään astuttani vain henkeäni. Se valon määrä. Tuo iso ikkuna... tää on niin minun näkönen mesta! Pikkuruinen makkari sopii mulle aivan täydellisesti ja sinne mahtuu oivallisesti sänky sekä kompakti tietokonepöytäpakettini. Ja kelatakaa - mulla on tiskikone! Mitä ihmettä !

Nyt täytyy vaan pohtia, mitäs kaikkea tuonne lähtee raahaamaan, ja mitä tavaraa päättää myydä pois. Mun täytyy ihan aikuisten oikeesti alkaa pakkaamaan! Apua!

Ja kamera vääristi kivasti noita seiniä, ei niissä oikeesti mitään länttejä ole :D

Valoa tunnelin päässä

Asiat alkavat pikkuhiljaa olla taas mallillaan. Mieliala on kohentunut huomattavasti ja unikin löytää paremmin luokseni taas iltaisin. Töiden kautta olen saanut päätä selvitettyä ja harhautettua ajatuksiani pois olennaisesta varjosta, joka välillä putkahtaa taas jostain, ihan odotetusti. Erosimme Jamin kanssa noin viikko sitten. Asioiden prosessointi on edelleen pahasti kesken, ja tulee olemaan vielä pitkän aikaa. Mutta juuri tällä hetkellä, mulla on yllättävän hyvä olo verrattuna siihen, miten lyhyen aikaa tässä ollaan uuden tilanteen edessä seisoskeltu ja ihmetelty.

Siitä olen erittäin onnellinen, että ollaan pystytty puhumaan asioista, eikä tässä olla mitenkään vihamielisesti lähdetty liikkeelle. Ystävinä tullaan pysymään, mutta siihenkin menee oma aikansa, että voimme taas oleskella ja nauraa normaalisti yhdessä.Kaikki aikanaan.

Eilen varmistui (tuurilla saatu) uusi asunto ja muutan sinne kuun vaihteessa Roomeon kanssa asustelemaan. Uudesta kämpästä tulen aivan varmasti tekemään esittelypostausta ja vaikka mitä, jahka saan itse siirtymävaiheen alta pois. Toisaalta helpottavaa päästä omaan rauhaan hengähtämään, kun nykyään tämä yhdessä asuminen on saman katon alla vähän hankalampaa. Pian saan alkaa muuttolaatikoita pakkaamaan ja miettimään mitkä tavaroista mahtuvat uuteen asuntoon ja mitä pitää myydä eteenpäin. Sisustusjutuista puhumattakaan! Ihan kivaa aivojumppaa tähän tilanteeseen.

Vietin viime viikon mummulassa otettuani sairaslomaa yhtäkkiä eteen tipahtaneen tilanteen takia. Mummun kanssa kävimme joka päivä kävelemässä ja kiertelemässä kaupunkia. Teimme löytöjä kirpputorilta ja nautimme lämpimistä syyspäivistä. Oli ihanaa parantaa maailmaa ja välillä saada muuta ajateltavaa. Perjantaina isän kanssa siirryimme Riihikartanoon, kotiin. Siellä pääsin pitkästä aikaa saunomaan ja myös kalastamaan. Oli ihana viikko rauhoittumisen merkeissä.

Tästä ei auta kuin tarpoa etiäppäin! En tule avaamaan Jamin ja minun suhteen päättymistä tämän enempää. En koe oloani ollenkaan mukavaksi jakaakseni henkilökohtaisia asioita näin avoimesti netissä. Jotkut asiat on vaan parempi jättää jakamatta. Minä olen kuitenkin kunnossa ja tästä alkaa uusi tie eteenpäin. Katsotaan mitä se tuo tullessaan!

Äkkipysäys

En tiedä mitä sanoa. En tiedä, mitä ajatella. Kaikki tuntuu pysähtyneen, kaikki tuntuu unelta. Pahalta sellaiselta. Kuvat ontoilta, sielu rynttyyksi revityltä. Sydän turtalta. Sattuu.

En tiedä, miten jaksan tänne tulla lähiaikoina kirjoittamaan. Nyt löytyy sen verran paljon muuta ajateltavaa. En halua tänne tulla synkistelemään, muuten tästä blogista tulisi jotain sellaista, mitä en missään nimessä haluaisi. Kuulemisiin.

Nysse sit alko !

Kuvia kahden kesän takaa. Juhannus. Sillon oli lämmintä ja melkeen koko suku koolla, oli siellä kokkokin. Olipas ihana kesä se. Ei voi oikein verrata tämän vuoden ruikula versioon, ei vaan voi.
Oon ollu taas hetken hiljaiselolla. Odottelin uutta tietokonetta saapuvaksi ja sitten kun se saapui, pitikin lähteä töihin. Mutta nyt on vekotin minkä eteen ei kerrankin vituta istua. Ei mitään mistä valittaa. Kaikki pelittää ja mieli lepää.

Ai työt? Se asia mistä stressasin niin moan hemmetisti viime postauksessa. No nehän alkoi ihan hyvin. Perehdytystä, perehdytystä. Huomenna on viimenen päivä opetella asioita, takoa niitä kalloon ja kirjoittaa muistiin. Tiiän kyllä, etten millään tuu muistamaan kaikkea mahdollista ja aikataulut ei välttämättä tule pitämään ihan niin vesitiiviisti kuin tähän mennessä on kahden ihmisen voimin pitänyt. Pitäis pärjätä yksin, ihan koko päivä, viikko, kuukausi ja ihan kaikista askareista. 

Varttia vaille kuuden herätys ei oo tähän asti tuntunu oikeestaan miltään. Kiva saada taas päivärytmi takasin. Muutama eka yö meni ihan päälaelleen kun tuppasin miettimään liikaa asioita ennen nukkumaan menoa - sekä heti ensimmäisenä kun tajunta palasi aamulla. Liika miettiminen ei oo tervettä, varsinkin jos se muuttuu stressiksi ja ahdistukseksi. Milläs sitä sitten poistamaan? Eipä oikein millään.

Jotenkin tuntuu, että töistä päästyä en vaan saavuta sitä rentouden tilaa. Sitä, että hei nyt oot himassa, relaa vähän. Pelaa jotain, nuku, syö ja vaikka ompele. No ei se niin mene. Heti kun pääsen kotiin, alkavat työasiat pörrätä mielessä sillä sekunnilla kun lasken repun eteisen lattialle ja potkin kengät eteispenkin alle. Muistanko, ehdinkö, unohdanko, selviänkö? Rasittavaa. Miljoona pientä asiaa, mitä pitää ennättää tehdä kuudessa tunnissa. Pitää vissiin opetella kloonaamista tai jotain, sillä nyt jo tuntuu että aika loppuu kesken, vaikka olen toisen ihmisen kanssa keittiössä hääräillyt.
Kyllä sä siitä selviät! Sitten kun löydät oman rytmin niin sitten helpottaa! Joopa joo. Ja ennen sitä jumalaista hetkeä, kun palaset osaamisen ja ammattiaidon karaistumisen kannalta loksahtavat paikalleen, saan kärsiä siitä syntisestä ahdistuksesta ja osaamattomuudesta, törttöilystä. Virheitä tulee ja kömmähdyksiä sattuu, se nyt on selvä, mutta ei sitäkään mahottomuuksia jaksa katella. Haluaisin vaan hypätä sen sopeutumisvaiheen yli ja olla se varma, nopea ja kaikille tuttu ja reipas työntekijä, joka osaa toimia keittiössä kuin vanha tekijä.

Ja sehän ei ihan heti toteudu. Ei ilman tekemistä, toistoa ja harjoittelua.

Ensi maanantaina olen ensimmäistä kertaa yksin. Voin jo sieluni silmin nähdä kaikki ne väärin lyödyt aamiaiset ja lounaat, väärin lasketun pohjakassan ja päin perseitä menneet tilitykset. Ruuat eivät ehdi ajoissa lounaalle, tiskivuoret senkun kasvavat ja minulla on pala kurkussa. Noita tilanteita tulee olemaan varmaan ainakin miljoona. Eikä kukaan oo siellä mua jeesaamassa.
Tuo kassapuoli mua stressaa eniten, koska kaikki jutut mihin liittyy jotain matemaattisia toimituksia, on mulle semmonen heikko kohta. Vitosen matikalla oon jo saanut pohjakassan heittämään miinusta kahdella kympillä. Mitäs sitten kun kukaan ei ole tuota tarkistamassa? Niimpä.

Tämmönen mielentila mulle tulee pitkin päivää sen jälkeen kun olen päässyt työmaalta. Aluksi olen helpottunut, mutta mitä lähemmäs mennään seuraavaa aamuherätystä, epävarmuus ja stressi palaavat. How delightful. Kiva mennä taas nukkumaan ja pyöriä sängyssä sen tunnin, että uni löytää tiensä mun sekavien ajatusten läpi. Huokaus.