torstai 9. tammikuuta 2014

The Wicker Man - Iron Maiden


Hupskeikkaa täällä taas kakkalaatukuvien kanssa. Hei vain.

Tässä nyt on jo jonkin verran möngitty eteenpäin työharjottelun kanssa ja nyt voin sanoa ihan suoraan, että tuo paikka on ihan mahtava. Henkilökunta on yhtä autuuden ja kiltteyden aatelia, keittiö on täys kymppi ja hommat mieleisiä! Nyt tuntuu että olis taas niinko ihan oikealla alalla :)
 Vaikka päivät on minimissään niitä kuuden ja seittemän tunnin mittasia (ja maksimissaan kahdeksan), ei se tunnu oikeastaan miltään, just noiden edeltävien seikkojen ansiosta. Aamulla  toki joskus tekis mieli jäädä vaan loikoilemaan lämpöisen sängyn pohjalle, mutta kun pääsee ulos kämpästä, kävelee sen reippaat puoltuntia työpaikalle, pääsee pukkariin ja vetää kokkitakin niskaan, on se fiilis jo kaukana ja unohdettu. Tietenkin viimesinä työtunteina tulee semmone kihelmöinti, että jee kohta pääsee kämpälle ja viuh oot taas pukkarissa vetämässä lenkkareita jalkaan :D

Tuo yllä oleva kuva on kakkospäivältä. Sillon mulla oli vähän sitruunat suussa, kun oli eka iltavuoro, ikävä Jamppaa ja väsymystä ilmassa. Kaikesta nyrpistelystä ja jännäämisestä huolimatta tykkäsin kamalasti olla töissä ja illalla suu kävi ku papupata, vaikka olis pitäny kovaa kyytiä yhden aikaan yöllä alkaa nukkumaan. Semmosta se on kun ei nää toista koko päivänä :D 

Se on aina kiva fiilis, kun huomaa pari tuntia vilahtaneen ihan tosta vaan, eikä oo huomannu ees kattoa kelloa seinällä. Sitä vaa hymyilee iteksee ja miettii kui mukavasti voi aika vaa edetä, ihan vaikka herkkusieniä pilkkoessa ja tiskejä kantaessa. Kaikki hommat vaan sujuu ko vettä vaan, oli se sitte pannacottien tekemistä tai pitsojen pyörittelyä. Kivaa on kans se, että joka päivä oppii jotain uutta! Tänäänkin opin käyttämään semmosta ns. 'jäätelökonetta' millä pyöräytin jo valmiiksi misatut (=esivalmistellut) cantalope (verkkomeloni) sorbetit. Eilen tein pirusti pitsoja ja muutaman jälkiruoan. Jos muistaisin mitä oon hommaillu niin listaisin tähän, mutta oon niin onneton dementikko, ettei siitä taida tulla yhtään mitään... 

Me saadaan aina tuolta päivällä safkat. Saadaan ite tehä omat ruokamme, tiettyjen rajoituksien sisällä (eli ei esim. naudan ulkofileetä yms). Oon tähän asti syöny punajuuririsottoa ja gorgonzolajuustoa, risottoa ja ylikypsää possua, salaatteja, pitsaa ja foccacia leipää, nam. Välillä mulla on ihan hirmuinen nälkä, mutta sitten taas välillä ei tee mitään mieli, vaikka ei edes jännittäisi. Hyvät safkat ainakin on, mistä taatusti tulee täyteen :) 



Kauheeta kun meet töihin, on pimeetä ja kun pääset töistä, on pimeetä. Otin pari todella laadukasta kuvaa kun pääsin töistä lähtemään. Mulla ois kyllä toi mun järkkäriki mukana, muttakun en ikinä jaksa ottaa sitä mukaan, ja pysähdellä matkalla kuvailemaan kaikkee jännää. Kuokkalan sillalta näkyvistä maisemista ja kaikista niistä valoista ois kiva saada kuvia c: so many lights ... 

Koitan patistella Jamia, että se kirjottais tänne joskus jonkun pienen postauksen. Onko teillä jotain aihetoivetta esittää hänelle? :D 

Palaillaan asiaan c: !

2 kommenttia:

  1. Olis kiva jos Jami kertois enemmän teidän suhteesta, esim. joidenkin valmiiden alkujen kanssa. Esimerkiksi: Saijassa parasta on... (ja tähän hän jatkaa).

    Tai sitten olisi kiva että Jami kertoisi enemmän itsestään, jonkun esittelyn vaikka! Ja kuvia paljon teistä söpöistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ehdotuksista c: eiköhän tuo Jamppa jotain teille kirjottele!

      Poista