torstai 3. huhtikuuta 2014

Täytettyjä herkkutaskuja !

Jami osti itselleen piirtopöydän! Innostui sen verran itsekin tuosta piirtämisen ihmeellisestä maailmasta :D Jännä katsoa ja kuunnella vieressä, kun toinen opettelee tuota härpäkettä käyttämään.

Tänään uunituoreena valmiiksi saatu tinkertilari. Onnistui mielestäni ihan hyvin, mutta toisen posken upotettu kirjavuus olisi pitänyt sommitella hieman paremmin. Kaulan ja pään muodot myös kärsivät tuosta venyvästä fleecestä. Kelpasi tilaajalle kuitenkin vallan mainiosti! :)

 Leivottiin aprillipäivänä vähän suolaisia herkkuja! Täytettyjä herkkutaskuja :) Sisälle laitettiin mm. paprikaa, riisiä, sipulia, juustoraastetta, jauhelihaa ja tomaattimurskaa. Sisältöä voi muutella mieluiseksi. Tuon taikinan kanssa sopii melkeinpä mikä vain :)

Taikinan resepti otettiin netistä, mutta muunneltiin sitä hieman ja laitettiin sekaan myös ohrajauhoja.
Ennenkuin höpöttelen liikaa, tässä ohjetta:

3 dl vettä/ maitoa
50 g hiivaa
Hippusen suolaa ja sokeria
5 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl ohrajauhoja
2 rkl öljyä

Taikina kohoaa tosi mukavasti ja siitä tulee semmoinen höttönen ja sitkoinen! Tästä sais myös kivan leipätaikinan tehtyä :) Kannattaa kokeilla !

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, öljy ja sokeri. Lisää vähitellen jauhoja ja veivaa käsin kun taikina menee vispilälle liian paksuksi. Taikina on silloin hyvää, kun se irtoaa kulhosta ja juuri ja juuri on tarttumatta käsiin kiinni. Jätä kohoamaan lämpöiseen paikkaan/ altaaseen, jonka pohjalla kuumaa vettä.

Tee seuraavaksi oman mielen mukaan täytteitä! 
Uunin voi lämmittää 180- asteeseen. Kun taikina on kohonnut, voit leipoa siitä haluamasi kokoisia soikioita, kolmioita tai vaikka neliöitä. Annostele täytteitä kohtuudella puolikkaalle taikinalevylle, että sitä riittää ja että taikina on helppo 'sulkea'. Taittele ne nyyteiksi, rulliksi tai taskuiksi (kannattaa taitella pellillä, ettei jää kiinni pöytään!) ja lopuksi voitele runsaalla kananmunalla.

Laita uuniin noin 20 minuutiksi ja voilá :) !


__________________________________

Tällä kertaa ei muuta. Viimeisiä viikkoja viedään tästä jaksosta! Kohta on kesä, jes!



2 kommenttia:

  1. Onnea Jamille piirtämiseen! Voi vitsit, kuola valuu poskella nuiden herkkutaskujen takia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jami kiittää ! :D
      Ne oli kyllä hyviä, suosittelen kokeilemaan c: !

      Poista