keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kotiuduttu, vihdoinkin + pitkä postaus!

Mä en kyllä nyt tiedä mistä mun pitäisi aloittaa tää kirjoittaminen. On tapahtunu niin paljon kaikkea ja oon ollu hirveesti menossa joka paikkaan. Juttua riittäis, kuvista puhumattakaan. Jos mennään nurinperin, tästä päivästä taaksepäin? Asiat on vielä tuoreessa muistissa.


Nuo kuvat ei tosiaan kyllä ole tältä päivältä, mutta ne saavat toimia nyt saattajina tähän pääjuttuun, mitä yritän selitellä. Ja sitäpaitsi hämähäkit on ihania.

Lähdettiin maanantaina aikaisin aamulla (aikaisin, eli kuudeksi) matkakeskukseen Alman ja Jamin kanssa. Suuntana oli Helsinki, ja mukulakivitiet. Aamulla en oikein ottanut tajutakseni, että nyt piti oikesti nousta ylös, ja se olikin vaikeampaa kuin mitä olisi luullut. Pian pitäisi alkaa vakituisesti heräämään noin aikaisin.. ehkä pitäis alkaa totuttelemaan pikkuhiljaa.
Päästiin kuitenkin silmät ristissä matkakeskukseen ja sieltä vielä oikeaan junaan. Tuli muuten todettua, että junassa nukkuminen on ihan perseestä. Ne hemmetin niskatyynyt on ihan väärällä korkeudella ja ihan surkeasti suunniteltu, ainakin muotonsa puolesta. Sai yrittää ottaa unesta kiinni niska kenossa niin, että lihakset ihan jumiutuivat. Ja ikkunan puoleista käsinojaa ei saanut ylös, enkä halunnut alkaa tunkemaan jalkojani Jamin syliin, jolla näytti muutenkin olevan omat vaikeutensa nukkumisen kanssa. Lisäksi, oltiin otettu seinää vasten olevat penkit, joten niitä ei saanut laskettua yhtään taaksepäin, ja sitten vielä olin viisaana laittanut hameen päälle. Semmoisen, missä ei tietenkään ollut olkaimia.
Matka meni unenpuutteen rinnalla ihan hyvin ja pian (hikiset kolme ja puolituntia myöhemmin) oltiinkin jo rautatieasemalla, missä Anu odotteli jo meitä. 

Maanantai 21.7.


Kierreltiin aikamme alennusmyyntejä Kampissa ja Foorumissa. Meikäläinen vaan huokaili ja kauhisteli Helsingin suuruutta ja alati vertaili sitä Jyväskylän kokoon ja miten sieltä puuttui puolet pääkaupungin elementeistä. Käytiin myös Ciao Cafeessa mutustamassa jäätelöä (kuvassa sitruunasorbettia, nom) ja kiertelemässä epätoivoisesti kenkäkauppoja, koska mun kangasläpyskät on ihan täyttä kuraa, mutta ei muuten löydetty! Oli vaikka mimmosia kenkiä ja vielä halvalla, mutta kun mulla on niin hankalanmuotoiset jalat, ettei niihin käy mitkä tahansa läpyskät.

Lähdettiin kolmen bussilla kohti Anun kotikulmia. Bussimatka kesti yllättävän kauan, eikä kulkuneuvossa ollut tietenkään ilmastointia. Bueno. Saavuttiin ajallamme perille ja siellä keskellä pieniä puutarhoja, kasvihuoneen, leikkimökin ja monen muun viherpensaan keskellä seisoi suuri valkoinen kivitalo. Ajattelin että ah, tuolla on varmaan kivan viileää. Nope. Yhtä lämmin kuin ulkonakin, mutta onneksi yläkerrassa, missä nukuttiin, oli ihan tajuttoman viileä. Siellä oli kyllä vaivatonta nukkua.

Anun ihana kisuli Rähmä c:

Ison talon puutarhasta löytyi muunmuassa ihana kirsikkapuu, vihannesten kirjoa, marjapuskia, kukkaa jos jonkinmoista ja omenapuita ! Oli se vaan niin hieno ja kuvaamistakin riitti :) Rähmä-kissa seuraili meitä ahkerasti ja ilmestyi taikurin lailla milloin mistäkin kerjäämään rapsutuksia.

Tiistai & Keskiviikko 22.-23.7.


Pelattiin kamalasti Trivial Pursuitia sekä Kimbleä ja voi että, siitä oli kyllä kauan  kun olin viimeksi pelannut kunnolla lautapelejä. 
Tiistaina ei oikeastaan tehty mitään grillaamista ihmeellisempää. Mentiin ajoissa nukkumaan ja aamulla herättiin aikaisin, sillä piti lähteä takaisin Helsinkiin.
Suunnitelmana oli käydä Korkeasaaressa sen jälkeen kun Alma oli hypännyt aamujunaansa :< Lähdettiin paikallisbussilla kohti eläintarhaa ja mua harmitti jo valmiiksi tuleva vähäisten kuvien määrä, sillä pidempi obbari oli jäänyt Saarijärvelle :c Tässä tulee nyt läjä kuvia sieltä eläintarhasta.


Siinäpä niitä elukoita on kerrakseen :) Ei mitenkään hätkähdyttävä elämys, periaatteessa olisi ollut ihan sama vaikkei oltais mentykään. Pienet lapset ärsytti eniten tuolla paikassa, ja se itse ihmispaljous.

Nähtiin vielä Alisaa ja Emmaa, ennenkuin suunnattiin Jamin kanssa lipunvaihdon kautta juna-asemalle ja hypättiin junaan. Matka oli sinänsä helvetin rasittava, kun mulle iski kamala päänsärky, eikä ollut tietenkään lääkkeitä mukana. Onneksi koti ei ollut kaukana ja pääs raikkaaseen suihkuun ja syömään iltapalaa.

Kiitos Anulle vieraanvaraisuudesta c: Nähdään pian taas ♥ !
Ei mulla nyt tähän tämän enempää. Juttua riittää kyllä, mutta taidan jättää tilaa muihinkin postauksiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti